"Tämä tyttö ei ole täältä kotoisin" ja pahvilaatikkovauvat

Millaista sitten oli olla suomalaisena Argentiinassa? Toisaalta vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä ihaillaan eksoottisina, mutta eurooppalaisen tai amerikkalaisen näköinen saatetaan myös mieltää rikkaaksi ja ylimieliseksi. Argentiinalaiset eivät nimittäin pidä yhdysvaltalaisista eivätkä liioin briteistäkään. Jos kuitenkin välttää erehdykset kansalaisuudesta, yleisin reaktio suomalaisuuteen on neutraalin positiivinen. Suomesta tiedetään Argentiinassa ylipäätään hyvin vähän, ja se mitä tiedetään, on yleensä positiivista (hyvinvointivaltio, koulujärjestelmä, äitiyspakkaukset tai vaikkapa jokin urheilija). Ehkäpä myös maiden päinvastainen sijainti pohjois-etelä-akselilla on johtanut siihen, etteivät Argentiina ja Suomi ole ikinä olleet suorassa tekemissä keskenään tai joutuneet valitsemaan puolia toistensa konflikteissa. Sain siis usein kunnian olla ensimmäinen suomalainen, johon argentiinalaiset tutustuivat, eikä vahvoja ennakkoluuloja useinkaan tullut vastaan.

Kysymyksiä sen sijaan riitti. Joskus tulisi koota kirja, jossa listattaisiin kaikki ne kummalliset kysymykset, joihin suomalaisen tulisi ulkomailla varautua. Tässä on jo alkua:

Kuinka paljon Suomessa on köyhyyttä?
Mikä on suomalaisen koulujärjestelmän ydin?
Onko totta, että suomalaiset vauvat nukkuvat pahvilaatikoissa?
Ettekö te kuole siellä kylmään?
Kuinka kylmä pitää olla, että koulut suljetaan?
Miksi te islantilaiset pärjäätte niin hyvin jalkapallossa?
Onko Suomessa huumoria?

16-vuotiaana kävin vuoden argentiinalaista koulua, ja kerran kouluumme tuli vierailulle entinen rehtori, joka oli aikanaan perustanut koko koulun. Istuskelimme luokkakavereiden kanssa pienenä ryhmänä portaissa, kun tämä vanhempi herrasmies käveli portaita ylös ja yhtäkkiä pysähtyi kohdalleni. "Tämä tyttö ei ole täältä kotoisin!" hän huudahti ja luontevasti otti kiinni kasvoistani ilmeisesti osoittaakseen julistuksensa todeksi sinisten silmien perusteella.

Toisen kerran sain kuulla saman hämmentävän toteamuksen ruokakaupassa viime kesänä, kun tein aivan tavallisia ostoksia enkä ollut ehtinyt vielä edes puhua kenellekään. Eräs vanhempi mies katsoi minua pitkään ja sanoi yhtäkkiä kovaan ääneen: "Tämä tyttö ei ole kotoisin tästä maasta!" Muistutin kuulemma hänen veljensä saksalaista vaimoa. Kuuntelin pitkän tarinan siitä, kuinka vaimo oli saapunut Argentiinaan, kuinka perhe edelleen käy joskus saksalaisten sukulaisten luona, ja kuinka kauniita maisemia Saksassa on. Sitten mies maksoi ostoksensa ja lähti tyytyväisenä kysymättä koskaan, olinko todellisuudessa edes saksalainen.

Väärinymmärrysten välttämiseksi ja ihan hyvien tapojenkin vuoksi kävin esittäytymässä yliopistolla luennoitsijoille jokaisen kurssin ensimmäisellä luennolla. Sanoin, että olen vaihto-opiskelija Suomesta, ja että puhun sekä englantia että espanjaa sujuvasti, ja että osallistuisin mielelläni kaikkiin kurssin aktiviteetteihin ja keskusteluihin. Muutaman viikon jälkeen eräs luennoitsija onnitteli minua – keskellä Brittien saarten historiaa – siitä, että Islannin jalkapallojoukkue pärjäsi niin hyvin maailmanmestaruuskisoissa. Lisäksi hän halusi tietää, ketkä ovat suosikkipelaajiani. Hetken hämmennyksen jälkeen tajusin, etten tunne yhtä ainutta islantilaista jalkapalloilijaa, joten jouduin tuottamaan opettajalle karvaan pettymyksen sekä kotimaastani että sen menestyksestä jalkapallokisoissa.

Post 2013: mitä vaihtarivuosi merkitsee kuuden vuoden jälkeen?

Yli kuusi vuotta sitten, helmikuussa 2013, lähdin vaihto-oppilaaksi Argentiinan Tulimaahan. Pidin blogia reissusta jonkin aikaa, mutta lopetin vähän yllättäen, kun vaihtarielämästä oli tullut muka arkista enkä saanut aikaiseksi enää uusia tekstejä. Blogin kesken jääminen harmitti jälkeenpäin, sillä monta kuvaa, muistoa ja kokemusta jäi jakamatta. Lisäksi olen vaihtovuoden jälkeen pitänyt säännöllisesti yhteyttä perheeseen, ystäviin ja tuttuihin, käynyt kahdesti Argentiinassa turistina ja kerran yliopistovaihdossa, lukenut paikallisia uutisia, kysellyt ajankohtaisista puheenaiheista ja pohtinut paljon sitä, miten paljon Suomi ja Argentiina oikeastaan eroavatkaan toisistaan.

Vaihtarivuosi merkitsee siis minulle edelleen vaikka mitä. Se on kätevä kahvipöytäpuheenaihe, jolla saa aina keskustelua aikaiseksi. Ihmiset yleensä kiinnostuvat kokemuksistani tai ainakin tuntevat jonkun, joka on ollut vaihtarina jossain muualla. Vaihtarivuodesta minulle on jäänyt myös loppumaton varasto hauskoja, kummallisia tai muuten vain osuvia kertomuksia, joita putkahtaa mieleen melkein missä tahansa tilanteessa. Alkuun teki mieli puhua Argentiinasta joka päivä, niin että sekä tutut että tuntemattomat varmasti väsyivät kertomuksiini samalla tavalla kuin inttijuttuihin. Myöhemmin vaihtarivuosi nousi mieleen ehkä joka toinen päivä, joskus vielä harvemmin. Silti muistelen edelleenkin useamman kerran viikossa vaihtarivuottani, tai silmiini osuu vaikkapa jokin uutinen Argentiinasta. Lisäksi vuosi on varmasti vaikuttanut osaltaan ammatinvalintaan: opiskelen nyt englannin ja espanjan aineenopettajaksi. Englanti on pääaineeni ja todennäköisempi opetettava kieli tulevaisuudessa, espanja taas sivuaine ja se oma erikoisuus. Hostäitini oli äidinkielen eli espanjan opettaja samassa koulussa, jota kävin vuoden aikana, ja hänen kanssaan kävimme paljon keskusteluja koulutuksesta ja opettajuudesta. Ja koska vuosi ei riittänyt, lähdin vielä yhdeksi lukukaudeksi yliopistovaihtoon Argentiinaan vuonna 2018, jolloin pääsin tutustumaan paikallisten englannin ja espanjan opettajien opiskeluarkeen.

Nyt haluaisin kirjoittaa kesken jääneen matkapäiväkirjan loppuun. Mutta koska matka ei tosiaankaan päättynyt siihen, kun vuoden jälkeen laskeuduin Helsinki-Vantaalle, on sanottavaa aika paljon. Tekstiluonnoksia, anekdootteja, kadulla kuultuja lausahduksia, osuvia sanoituksia ja kuvaavia esimerkkejä on jo nyt sivukaupalla, joten tekstiä tulee varmaankin ulos säännöllisen epäsäännöllisesti ja jollain tavalla teemoihin jaoteltuna.

Aloitan siitä, mitä tarkoittaa olla argentiinalainen ja mitä taas on olla suomalainen Argentiinassa. Jos innostusta vielä ensimmäisten tekstien jälkeen riittää, haluan kuitenkin kertoa vastauksen myös näihin kysymyksiin:

Kuinka monta nollaa on kadonnut peson arvosta 70-luvun jälkeen?
Mitä tarkoittaa "ni una menos" ja miksi osallistuin elämäni ensimmäiseen oikeaan mielenosoitukseen?
Missä on Santiago Maldonado?
Mistä argentiinalaisessa kahvipöydässä ei saa puhua?
Miksi raavas hostisä lähettää pusuja koko perheelleni?
Kuinka monella eri tavalla salaatin voi tehdä väärin?
Miksi energiajuomat tulisi korvata matella?
Mitä valkoinen huivi symboloi Argentiinassa?
Mitä tapahtuu jouluyönä kello 12 ja miksi sain joululahjaksi vaaleanpunaiset alusvaatteet?
Miten kotikaupunkini Ushuaia ja Leonardo di Caprion kauan odotettu Oscar-palkinto liittyvät toisiinsa?


Ja näitä odotellessa esittelen päivän biisivalinnan:

Luna cautiva, José Ignacio Rodríguez, esittäjinä Los Chalchaleros. Kyseessä on gaucho-tyylinen samba eli jonkinlainen kansanlaulu, joita edelleen lauletaan kitaran säestyksellä iltanuotioilla. Ehdin oppia tämän ja monen muunkin samban sanat ulkoa vuoden aikana, sillä niitä laulettiin koulussamme päivittäin. Vapaa käännös.

De nuevo estoy de vuelta
después de larga ausencia
igual que la calandria
que azota el vendaval.
Y traigo mil canciones
como leñita seca:
recuerdo de fogones
que invitan a matear.

Olen palannut
pitkän poissaolon jälkeen
kuin kiuru joka piiskaa tuulta siivillään.
Ja tuon tuhat laulua
kuin sylillisen kuivaa puuta:
muiston liesistä
jotka kutsuvat matelle.

Miten voi olla kevät - marraskuun kuudestoista?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Koska elin viimeiset viikot Ushuaiassa täysillä, en blogiin kirjoittanut. Anteeksipyyntöni. Tällä hetkellä asustelen jo Buenos Airesissa sukulaisilla, aikomuksena on kahden viikon päästä jatkaa lentokoneella Lontoon kautta Helsinkiin. Päivitän siis hieman myöhässä marras- ja joulukuun tapahtumat, naurut ja haikeat hyvästit, sisäinen täydellisyydentavoittelijani ei kestäisi kesken jätettyä matkapäiväkirjaa...

Bueno, por el pedido de mi querido papá ("pero no tenés ni una foto de tu familia!") subo un par de fotos con ustedes también. No tengo palabras para decirles gracias por todo, los quiero mucho y espero verlos muy pronto!

Isän vaatimuksesta ("sullahan ei oo yhtään kuvaa sun perheestä!") laitan pari kuvaa meiltä kotoa. En tiedä miten sanoa kiitos kaikesta, jonka ovat mun vuoksi tehneet.

Pa: Saana, querés tomar algo?
– No, no gracias.
– Leche? Jugo? O té?

Iskä: Saana, haluatko jotain juotavaa?
– Ei, ei kiitos.
– Kaakaota? Mehua? Vai teetä?

Marraskuun lopulla pitkänä viikonloppuna sain uuden mahdollisuuden matkustaa. Yhdysvaltalainen Ailish lähti perheensä kanssa käymään El Calafatessa, manteren puolella keskellä Patagoniaa.

Matkaa tehtiin autolla, ja puolen päivän aikaan päästiin ylittämään Magallanesinsalmi Chilen puolella. Maisemat ovat ruohikkomaata, jota jatkuu silmänkantamattomiin. Iltaan mennessä päästiin jo El Calafateen, pieneen turistikylään vuorten ja Lago Argentinon välissä.

El Calafaten ympärillä luonto on vihreämpää, ja kansallispuistossa kulkee monia vaellusreittejä. Näimme paljon retkeilijöitä rinkat selässä, kuulimme runsaasti eri kieliä ja löysimme jopa Ailishin maanmiehiä. Mä itse bongasin ensimmäiset suomalaisturistit lentokentällä Buenos Airesista palatessa, "perkele ku näähän menee jonossa ohi" ei voi johtaa harhaan.

Calafaten kansallispuiston tärkein kohde ovat kuitenkin jäätiköt. Vuorille satava lumi ei sula koskaan ja valuu järveen asti valtavana massana. Jäätiköitä pääsee parhaiten katsomaan järjestetyillä veneretkillä. Me onnistuttiin valitsemaan juuri oikea aurinkoinen päivä. Vähitellen maisemaan alkoi ilmestyä kelluvia jäälohkareita, yhä suurempia matkan edetessä, kunnes saavuimme jäätikkö Uppsalan reunalle. (Uppsala, hurraa eurooppalaiset maailmanvalloittajat!)

Järviveden maitomaisuus johtuu mineraaleista, joita jäätikkö irroittaa vuorilta alas valuessaan. Jäätiköstä lohjenneista, kelluvista jäävuorista pinnan päällä näkyy ainoastaan 10 prosenttia koko vuoresta! Sininen väri on kuulemma näköharhaa. 

Kartasta näkee, kuinka valtavista massoista on kyse. Veneillä pääsee katsomaan ainoastaan kahdensadan mertin levyistä seinämää.

Jäätikkö Perito Moreno

Upeiden maisemien katselun lisäksi sain huomata, miten kaukana kaikesta Ushuaiassa oikeasti ollaan. Tulimaan saarelta pääsee pois vasta viiden tunnin automatkan, neljän tulliaseman ja yhden autolautan jälkeen; sittenkin edessä on tuhansia kilometrejä autiota Patagoniaa. Ushuaian mainoslause onkin El Fin del Mundo, maailman loppu. Kuitenkin osuvampi voisi olla kavereiden käyttämä "el culo del mundo", jota kaikessa ylevyydessään en taida kääntää. Googlettaa ken haluaa.

Marraskuussa matkalta palattuani oli jo lukuvuosi lopussa. Koulussa ei enää paljon muuta tehty kuin valmisteltu kevätjuhlaa. Mulla tosiaan on kolme veljeä, joten viimeisellä viikolla äiti kertoi kaikille innoissaan, että hän lähtee nyt ostamaan tyttärelleen kevätjuhlamekon! Nätti mekko löydettiinkin ja juhla pidettin. Mulle annettiin mun koulutyöt ja vuoden aikana otetut valokuvat aivan kuten kaikille muillekin. Hiljaa istuminen, maalaaminen, piirissä laulaminen ja kaikki muu ihmehippitouhu on alkanut tuntua vähemmän oudolta.

Oon myös tosi tyytyväinen, että lähdin Suomessa kesken lukuvuoden aloittaakseni koulun täällä helmikuussa, näin sain käytyä täällä vuoden alusta loppuun. Elokuussa saapuneilla vaihtareilla jäävät molemmat lukukaudet irrallisiksi, ja välissä lähes kolmen kuukauden kesäloma ei ole hyvä joulunajan koti-ikävän lisäksi. Koulu on tärkeä osa vaihtarivuotta, oli se sitten taidepainotteinen "experimental"-koulu, yksityinen katolinen koulu tai julkinen oppilaitos jonka luokista tipahtavat katot alas. Jotenkin se ilmainen kouluruoka kumiperunoineen alkaa näyttää aika hienolta!

Matkustan ympäri maailmaa

Ensimmäistä kertaa vuoteni aikana jätin Tulimaan saaren ja pääsin matkustamaan maan muihin osiin. Kyseessä oli AFS:n järjestämä vapaaehtoinen matka kaikkein pohjoisimpiin provinsseihin.

Ihan ensin haluan huomauttaa, että Argentiina on valtava maa. Aloitin matkan lentämällä Ushuaiasta Buenos Airesiin 2300 kilometrin matkan. Vertailun vuoksi: matka Helsingistä Roomaan on 2200 km.

Pääkaupungista lähdin bussilla saapuakseni aamulla Resistenciaan Chacon provinssiin, hieman Buenos Airesista pohjoiseen, kokoontuakseni muiden vaihtareiden kanssa. Tutustuttiin toisiimme, käytiin kävelemässsä kaupungilla ja valmistauduttiin viettämään toinenkin yö bussissa. Junan sijaan Argentiinassa matkustetaan enemmän juuri tällaisilla pitkän matkan busseilla, joissa onneksi on lentokoneitakin mukavammat istuimet ja mukavuuksia lämpimästä ruoasta elokuviin.

Bussiterminaalissa iski todellisuus vastaan, kun kohtasimme viisi miljoonaa sormenmittaista mustaa lentävää torakkaa. Mut ois ehdottomasti pitäny sijoittaa sinne koko vuodeksi, oisin ehkä oppinu itse listimään kotiin eksyvät hämähäkit! Oon päässyt elämässä liian helpolla.

Seuraavana päivänä saavuttiin ensimmäiselle hotellille - Saltan provinssissa sijaitsevaan Saltan kaupunkiin (mielikuvitus!). Hetken levon jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Saltaa kutsutaan lisänimellä La Linda, Kaunis, ja pitäähän se paikkaansa.

Huomasin heti, että Ushuaiaan verrattuna ero oli valtava. Meno on vielä enemmän latinoamerikkaa; ihmiset jäävät iltaisin talojen ulkopuolelle istumaan iltaa, juomaan matea ja soittelemaan kitaraa. Hintataso on paljon halvempi ja väki köyhempää, pieniä lapsia kaduilla. Eurooppalaisena kulkeminen herättää paljon huomiota. Mulle tietenkin erilaista oli se lämpö ja aurinko! Olin elänyt kaksi talvea vuoden sisällä, valkoisena kuin oisin jauhopussiin sukeltanut, ja nyt sain kulkea kolmenkymmenen asteen lämmössä.

Salta sijaitsee kahden vuorijonon välissä laaksossa. Noustiin kukkulalle ihailemaan aurinkoista näkymää kaupungista, taustalla Andien vuorijono, joka kulkee Etelä-Amerikan halki Karibianmereltä Tulimaahan asti.

Seuraavana päivänä matkustimme Jujuyn (äännetään Huhui) provinssiin, Argentiinan kaikkein pohjoisimpaan osaan. Sieltä matkaa Ushuaiaan on 3600 km – Helsingistä lähdettäessä päädyttäisiin Egyptiin. Jujuyn asukkaat ovat inkojen jälkeläisiä, kylät pieniä ja perinteistä elämäntapaa pidetään yllä turismin avulla.

Salta (A) muodostaa kaaren Jujuyn provinssin ympärille. Jujuy on korkealla vuoristossa ja sadetta on ainoastaan kesällä joulukuusta helmikuuhun, jonka jälkeen seuraa yhdeksän kuukauden kuivuus ja vettä saa ainoastaan vuorilta pulppuavista lähteistä.

Maisemat ovat upeita ja jälleen täysin erilaisia Saltaan verrattuna.

 Katolinen uskonto on sekoittunut vanhoihin luonnonuskontoihin, ja asukkaiden uskontoon kuuluvat sekä äitimaa, muut jumalat (aurinko, kuu) että katolilaisten Jumala. Edelleen on tapana haudata ihmiset korkealle vuoristoon, jotta taivaaseen olisi lyhyempi matka.

Uskomuksen mukaan Jumala maata luodessaan maalasi värit kaikkeen luomaansa ja laittoi yli jääneet värit Jujuyn vuoristoon.

Kauriin kääntöpiirillä!

Viimeisenä päivänä Saltassa pääsimme seikkailemaan Río Juramentoa pitkin. Hauskaa oli, eivätkä nuo maisematkaan ihan vaatimattomia ole!

Kolmannen päivän jälkeen piti taas pakata tavarat. Lähdimme jälleen kohti Resistenciaa ja sieltä Misionesiin asti. Vietimme bussissa 24 tuntia yhteen menoon...

Lopulta saavuimme Misionesiin, matkan viimeiseen provinssiin. Majoituimme hotellissa lähellä kolmen valtion rajaa: Argentiina, Brasilia ja Paraguay. Misiones on kuuluisa Iguazún vesiputouksista, jotka ovat maailman vuolaimpia.

Ja jälleen maisemat vaihtuivat täysin. Misionesin kasvillisuus on subtrooppista sademetsää, argentiinalaisittain selvaa. Maa on raudasta punaista ja kasvillisuus runsasta, joten koko maisema kylpee karkkiväreissä!

Maaperä on Argentiinassa hyvin rikasta. Jujuyn vuorten väri johtuu juuri mineraaleista, ja maa on saanut nimensäkin (lat. argentum, hopea) jo alkuperäisväestöjen työstämästä jalometallista. Misionesissa vierailimme kaivoksessa, jossa louhitaan koru- ja jalokiviä.

Ja taas päästiin seikkailemaan! Ajettiin puoli tuntia autolla kansallispuistoon ja kuljimme kymmenen minuutin matkan pienellä polulla. Viidakon väki pysyi onneksi piilossa, en ollu vielä toipunut niistä torakoistakaan...

Tuolla vaijeria pitkin käytiin roikkumassa yhteensä noin 800 metrin matka kolmessa osassa. Nähtiin vehreys lintuperspektiivistä ja lyötiin vetoa siitä, kuinka moni törmää puuhun jarrutuksen epäonnistuessa.

Laskeuduttiin vesiputousten välissä liukasta kallionseinämää pitkin. Kuvassa näkyy kuinka köysi taittuu kiipeilijän alapuolella vasemmalle, meidät tosiaan uitettiin siellä putouksessa!

Argentiinan lisäksi opin paljon uutta muistakin maista kavereiden kertomana. Esimerkiksi Thaimaassa kaikkien tyttöjen on leikattava hiuksensa koulua varten niin, että ne eivät ulotu olkapäille. Japanilaistytöt taas meikatessaan pistelevät muovitikulla silmäluomet kaksinkerroin saadakseen silmät näyttämään suuremmilta!

Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian erottava joki:

Matkan viimeisenä päivänä lähdettiin vihdoinkin ihailemaan Iguazún vesiputouksia. Ne ovat Niagaran putouksia sekä vuolaammmat että korkeammat (70 m). Ylempänä joessa sijaitsee ns. Paholaisen kurkku, lähes suljettu ympyrä, joka muistuttaa valtavaa viemäriä. Osa vedestä kulkeutuu pidemmälle ja putoaa pienempinä putouksina.

La Garganta del Diablo:

Putoukset helikopterista nähtynä. En omista kuvaa.

Putousten ympärille on perustettu luonnonsuojelualue. Kuitenkin turistien jättämät ruoantähteet houkuttelevat useita lajeja.

Coatí, nenäkarhu.

Lopulta piti taas laittaa laukut kasaan ja pakkautua bussiin. Viikko oli tietenkin mennyt liian nopeasti, hyvästeltiin toisemme ja lähdettiin kaikki kohti kotikaupunkejamme. Huomasin, että koulu loppuu kolmen viikon päästä, ja kahden kuukauden kuluttua palaan Suomeen. En voi uskoa, mihin mun vuosi meni?