perjantai 1. marraskuuta 2019

Sensuuria ei ole olemassa, rakkaani

Mitä valkoinen huivi symboloi Argentiinassa?

30 000 kadonnutta ihmistä ja 129 löytynyttä lastenlasta.

Vuonna 1975 Argentiinassa alkoi jälleen yksi sotilasjuntan diktatuuri. Noin 30 000 toisinajattelijan ja mahdollisen vastustajan arvioidaan kadonneen ja kuolleen kidnappauksissa, kidutusleireillä ja jopa niin sanotuilla kuolemanlennoilla. Pelkästään epäilys hallituksen vastaisista toimista riitti pidätykseen. Vuodesta 1977 alkaen kadonneiden nuorten äidit alkoivat kysellä lastensa perään, mutta sotilasjuntalta ei saanut vastausta. Koska kokoontuminen ryhmässä oli kiellettyä, äidit alkoivat kävellä pareittain ympäri Buenos Airesin keskeistä toria, Plaza de Mayoa, vaatien lastensa kohtalon selvitystä. Äidit käyttivät päässään valkoista huivia, joka nykyäänkin symboloi periksiantamattomuutta, vapautta ja oikeuden toteutumista. Sotilasdiktatuurin loputtua vuonna 1983 monet äidit saivat tietää, että heidän lapsensa olivat kuolleet, mutta olivat synnyttäneet vankeudessa ollessaan. Nämä lapset oli riistetty vanhemmiltaan, nimetty uudelleen ja adoptoitu sotilaiden tai heidän suosiossaan olevien kansalaisten perheisiin. Nyt Plaza de Mayon äidit olivatkin siis myös isoäitejä. Yhteensä näitä kadonneita lapsenlapsia arvioidaan olevan noin 400, ja tähän päivään mennessä vasta 129 todellinen identiteetti on selvitetty. Abuelas de Plaza de Mayo eli toukokuun torin isoäidit on ryhmä, joka edelleen jatkaa toimintaansa Argentiinassa.  Joka kerta, kun uusi lapsenlapsi löytyy ja saa yhteyden todelliseen perheeseensä, uutisesta iloitaan koko maassa.


https://elpais.com/internacional/2017/10/27/actualidad/1509124688_291498.html
"Missä ovat sadat vankeudessa syntyneet lapset?" Toukokuu 1982.

https://rmr.fm/noticias/abuelas-de-plaza-de-mayo-encuentran-al-nieto-130/
"Yhdessä löysimme sinut." Isoäiti paljastaa sijaisperheessä kasvaneelle lapsenlapselleen tämän todellisen identiteetin.

Vuonna 1982 sotilasjuntta oli jo vaikeuksissa. Syvä talouslama, nopea inflaatio ja kansan köyhtyminen johtivat protesteihin, ja vähitellen eri tahot alkoivat uskaltaa nostaa myös ihmisoikeusrikoksia esille. Viimeisenä yrityksenä saavuttaa kansan suosio sotilasjuntta hyökkäsi Falklandin saarille (Islas Malvinas) Atlantin valtamerellä Argentiinan edustalla. Eri tahot olivat valloittaneet saaret jo useaan kertaan: ensin Ranska vuonna 1764, sitten britit vuonna 1765, sitten Espanja vuonna 1774 ja vuonna 1820 Argentiina. Vuonna 1833 britit valloittivat saaret jälleen, mutta Argentiina protestoi kykenemättä kuitenkaan vastustamaan brittien laivastoa. Sotilasjuntan 80-luvulla saarille lähettämät sotilaat olivat nuoria, kokemattomia ja pakotettuja 18-vuotiatia poikia, eikä heitä ollu edes varustettu saati koulutettu kunnolla. Sotilasjuntta oli nimittäin varma, ettei Yhdistynyt Kuningaskunta puolustaisi kaukaisia saaria 150 vuoden jälkeen. Toisin kävi. Britit lähettivät hyvin varustellun laivaston saaria puolustamaan, ja alle kuukaudessa Argentiina joutui vetäytymään. Sodassa kaatui 649 argentiinalaista ja 255 brittiläistä. Argentiina vaatii edelleen saaria itselleen,  ja kansalaiset kokevat nykyäänkin brittien toiminnan epäreiluna syyttäen näitä nuorten poikiensa tappamisesta. Tässä on ehkä toinen maa koko maailmassa, jossa juhlitaan hävittyä sotaa.

Sotilasjuntalle hävitty sota oli kuitenkin lopullinen tappio. Armeija joutui vetäytymään tärkeistä viroista ja vuonna 1983 maahan valittiin demokraattinen hallitus. Nykyään iskulauseena on Nunca más, ei enää koskaan. Vaikka keskustelun vapautumisessa on kestänyt kauan, nykyään kouluissa käsitellään diktatuuria, ja monet sotilasjohtajat ovat saaneet tuomioita teoistaan jopa 30 vuoden jälkeen.

Silti diktatuurin ajalta argentiinalaisille on jäänyt syvä epäluottamus viranomaisia, poliisia ja armeijaa kohtaan. Asepalvelus on vapaaehtoinen, mutta ihmisten mielissä tuntuu kytevän epäilys siitä, ovatko armeijan viholliset maan ulkopuolella vai sitten kuitenkin valtion rajojen sisällä, omien kansalaisten joukossa.



Tässä oli laatta perhe Gallinan muistolle. Koko perhe katosi vuonna 1977 sotilasdiktatuurin aikana.
Perhe katosi vuonna 1977.
Laatta katosi vuonna 2018.


Loppuun vielä diktatuurin aikainen laulu, joka kritisoi hallituksen sensuuria ja muistuttaa vielä nykyäänkin siitä, mitä sananvapauden rajoittamisesta jää jäljelle. Nerokkaita sanoja havainnollistaa paremmin englanninkielinen käännös. Laulajana Juan Carlos Baglietto, argentiinalainen tangoartisti ja miimikkona Manuel Wirtz.





La censura no existe mi amor
la censura no existe mi
la censura no existe
la censura no
la censura
la.

The censorship doesn’t exist my love
the censorship doesn’t exist my
the censorship doesn’t exist
the censorship doesn’t
the censorship
the.

Eurooppalaisia argentiinalaisia?

Keitä argentiinalaiset oikein ovat?


Itse asiassa melko eurooppalaisia. Kuten muissakin Etelä-Amerikan maissa, kolonisaation seurauksena Argentiinassa asui 1800-luvulla sekoitus amerikkalaisia alkuperäiskansoja, espanjalaisia ja portugalilaisia valloittajia sekä pohjoisafrikkalaisia, joita tuotiin orjiksi myös Argentiinaan. Kuitenkin 1860-luvulta eteenpäin Argentiinaan muutti suuri määrä espanjalaisia, italialaisia ja saksalaisia paremman elämän toivossa. Lisäksi myöhemmissä muuttoaalloissa on saapunut ainakin arabeja, ukrainalaisia, puolalaisia, perulaisia, chileläisiä, japanilaisia, kiinalaisia ja korealaisia. Argentiina onkin ollut pitkään maa, jonne lähdetään joko paremman elämän toivossa tai sitten pakomatkalla, kun kotimaa alkaa poltella jalkojen alla. Esimerkiksi Saksasta saapui 1930- ja 1940-luvuilla sekä natsivaltaa pakenevia maahanmuuttajia että kansallissosialismin kannattajia, joiden jälkeläiset nykyään sulassa sovussa puhuvat espanjaa, juovat matea ja laittavat saksalaista ruokaa ehkä joskus ja jouluna.

Vuonna 1816 itsenäistynyt Argentiina alkoi vaurastua 1880-luvulla (ja kuului hetken jopa kymmenen rikkaimman maan joukkoon!), jolloin alettiin myös kehittää julkista koululaitosta. Paitsi kelvollisen työvoiman kehittäminen uudistuneeseen maatalouteen ja tehtaisiin, koululaitoksen tehtävä oli myös kirjavan kansan yhdenmukaistaminen. Nykyään Argentiinassa onkin vahva kansallistunne, vaikkakin useat yhteisöt ovat säilyttäneet tapansa ja kulttuurinsa. Jokaisesta argentiinalaisesta kaupungista löytyy esimerkiksi niin sanottu kiinalainen supermarketti (vaikka kaupan omistajat saattavat todellisuudessa olla Japanista tai Thaimaasta) ja Buenos Airesista kokonainen barrio chino eli kiinalainen kaupunginosa. Córdoban ulkopuolelta taas löytyy aikanaan lähes yksinomaan saksalaisten asuttama kylä, jossa yksi jos toinenkin vanhempi rouva saattaa toiveikkaana alkaa puhua saksaa nähdessään vaalean suomalaistytön ruokakaupassa...

Lähes jokaisella argentiinalaisella on kuitenkin italialaisia tai espanjalaisia sukujuuria ja monella myös jommankumman kansalaisuus. Toisin kuin muissa Etelä-Amerikan maissa, Argentiinassa italialaisen kulttuurin vaikutus on silmiinpistävä. Siitä kertovat italialaiset sukunimet ja Fernet'n suurkulutus, ja milanesa eli milanolainen pihvi koetaan jo melkein kansallisruoaksi heti asadon jälkeen. Argentiinassa puhuttu espanjan murre on myös saanut paljon sanastoa italian kielestä, ja on mahdollista, että myös argentiinan aksentin omaperäinen intonaatio ja sanojen venytys olisivat italian kielen vaikutusta.

Argentiinalaiset maanomistajat ja sotilaat ehtivät tappaa maan lähes koko alkuperäisväestön 1800-luvun aikana. Nykyään johonkin amerikkalaiseen alkuperäisväestöön kuuluva, tai edes siltä näyttävä, mielletään maahanmuuttajaksi esimerkiksi Boliviasta tai Paraguaysta. Argentiinaan saavutaan nykyään näistä maista paremman toimeentulon perässä, ja maahanmuuttajat voivat kokea paljonkin syrjintää "vaalean" eurooppalaistaustaisen argentiinalaisväestön keskellä.




"- Oletko Boliviasta?
- Miten kehtaat? Olen argentiinalainen! Bla bla blaa...

- Oletko Ranskasta?
- ...

Ei mitään järkeä."