Sensuuria ei ole olemassa, rakkaani

Mitä valkoinen huivi symboloi Argentiinassa?

30 000 kadonnutta ihmistä ja 129 löytynyttä lastenlasta.

Vuonna 1975 Argentiinassa alkoi jälleen yksi sotilasjuntan diktatuuri. Noin 30 000 toisinajattelijan ja mahdollisen vastustajan arvioidaan kadonneen ja kuolleen kidnappauksissa, kidutusleireillä ja jopa niin sanotuilla kuolemanlennoilla. Pelkästään epäilys hallituksen vastaisista toimista riitti pidätykseen. Vuodesta 1977 alkaen kadonneiden nuorten äidit alkoivat kysellä lastensa perään, mutta sotilasjuntalta ei saanut vastausta. Koska kokoontuminen ryhmässä oli kiellettyä, äidit alkoivat kävellä pareittain ympäri Buenos Airesin keskeistä toria, Plaza de Mayoa, vaatien lastensa kohtalon selvitystä. Äidit käyttivät päässään valkoista huivia, joka nykyäänkin symboloi periksiantamattomuutta, vapautta ja oikeuden toteutumista. Sotilasdiktatuurin loputtua vuonna 1983 monet äidit saivat tietää, että heidän lapsensa olivat kuolleet, mutta olivat synnyttäneet vankeudessa ollessaan. Nämä lapset oli riistetty vanhemmiltaan, nimetty uudelleen ja adoptoitu sotilaiden tai heidän suosiossaan olevien kansalaisten perheisiin. Nyt Plaza de Mayon äidit olivatkin siis myös isoäitejä. Yhteensä näitä kadonneita lapsenlapsia arvioidaan olevan noin 400, ja tähän päivään mennessä vasta 129 todellinen identiteetti on selvitetty. Abuelas de Plaza de Mayo eli toukokuun torin isoäidit on ryhmä, joka edelleen jatkaa toimintaansa Argentiinassa.  Joka kerta, kun uusi lapsenlapsi löytyy ja saa yhteyden todelliseen perheeseensä, uutisesta iloitaan koko maassa.

https://elpais.com/internacional/2017/10/27/actualidad/1509124688_291498.html

"Missä ovat sadat vankeudessa syntyneet lapset?" Toukokuu 1982.

https://rmr.fm/noticias/abuelas-de-plaza-de-mayo-encuentran-al-nieto-130/

"Yhdessä löysimme sinut." Isoäiti paljastaa sijaisperheessä kasvaneelle lapsenlapselleen tämän todellisen identiteetin.

Vuonna 1982 sotilasjuntta oli jo vaikeuksissa. Syvä talouslama, nopea inflaatio ja kansan köyhtyminen johtivat protesteihin, ja vähitellen eri tahot alkoivat uskaltaa nostaa myös ihmisoikeusrikoksia esille. Viimeisenä yrityksenä saavuttaa kansan suosio sotilasjuntta hyökkäsi Falklandin saarille (Islas Malvinas) Atlantin valtamerellä Argentiinan edustalla. Eri tahot olivat valloittaneet saaret jo useaan kertaan: ensin Ranska vuonna 1764, sitten britit vuonna 1765, sitten Espanja vuonna 1774 ja vuonna 1820 Argentiina. Vuonna 1833 britit valloittivat saaret jälleen, mutta Argentiina protestoi kykenemättä kuitenkaan vastustamaan brittien laivastoa. Sotilasjuntan 80-luvulla saarille lähettämät sotilaat olivat nuoria, kokemattomia ja pakotettuja 18-vuotiatia poikia, eikä heitä ollu edes varustettu saati koulutettu kunnolla. Sotilasjuntta oli nimittäin varma, ettei Yhdistynyt Kuningaskunta puolustaisi kaukaisia saaria 150 vuoden jälkeen. Toisin kävi. Britit lähettivät hyvin varustellun laivaston saaria puolustamaan, ja alle kuukaudessa Argentiina joutui vetäytymään. Sodassa kaatui 649 argentiinalaista ja 255 brittiläistä. Argentiina vaatii edelleen saaria itselleen,  ja kansalaiset kokevat nykyäänkin brittien toiminnan epäreiluna syyttäen näitä nuorten poikiensa tappamisesta. Tässä on ehkä toinen maa koko maailmassa, jossa juhlitaan hävittyä sotaa.

Sotilasjuntalle hävitty sota oli kuitenkin lopullinen tappio. Armeija joutui vetäytymään tärkeistä viroista ja vuonna 1983 maahan valittiin demokraattinen hallitus. Nykyään iskulauseena on Nunca más, ei enää koskaan. Vaikka keskustelun vapautumisessa on kestänyt kauan, nykyään kouluissa käsitellään diktatuuria, ja monet sotilasjohtajat ovat saaneet tuomioita teoistaan jopa 30 vuoden jälkeen.

Silti diktatuurin ajalta argentiinalaisille on jäänyt syvä epäluottamus viranomaisia, poliisia ja armeijaa kohtaan. Asepalvelus on vapaaehtoinen, mutta ihmisten mielissä tuntuu kytevän epäilys siitä, ovatko armeijan viholliset maan ulkopuolella vai sitten kuitenkin valtion rajojen sisällä, omien kansalaisten joukossa.



Tässä oli laatta perhe Gallinan muistolle. Koko perhe katosi vuonna 1977 sotilasdiktatuurin aikana.
Perhe katosi vuonna 1977.
Laatta katosi vuonna 2018.


Loppuun vielä diktatuurin aikainen laulu, joka kritisoi hallituksen sensuuria ja muistuttaa vielä nykyäänkin siitä, mitä sananvapauden rajoittamisesta jää jäljelle. Nerokkaita sanoja havainnollistaa paremmin englanninkielinen käännös. Laulajana Juan Carlos Baglietto, argentiinalainen tangoartisti ja miimikkona Manuel Wirtz.

La censura no existe mi amor

la censura no existe mi

la censura no existe

la censura no

la censura

la.

The censorship doesn’t exist my love

the censorship doesn’t exist my

the censorship doesn’t exist

the censorship doesn’t

the censorship

the.

Eurooppalaisia argentiinalaisia?

Keitä argentiinalaiset oikein ovat?


Itse asiassa melko eurooppalaisia. Kuten muissakin Etelä-Amerikan maissa, kolonisaation seurauksena Argentiinassa asui 1800-luvulla sekoitus amerikkalaisia alkuperäiskansoja, espanjalaisia ja portugalilaisia valloittajia sekä pohjoisafrikkalaisia, joita tuotiin orjiksi myös Argentiinaan. Kuitenkin 1860-luvulta eteenpäin Argentiinaan muutti suuri määrä espanjalaisia, italialaisia ja saksalaisia paremman elämän toivossa. Lisäksi myöhemmissä muuttoaalloissa on saapunut ainakin arabeja, ukrainalaisia, puolalaisia, perulaisia, chileläisiä, japanilaisia, kiinalaisia ja korealaisia. Argentiina onkin ollut pitkään maa, jonne lähdetään joko paremman elämän toivossa tai sitten pakomatkalla, kun kotimaa alkaa poltella jalkojen alla. Esimerkiksi Saksasta saapui 1930- ja 1940-luvuilla sekä natsivaltaa pakenevia maahanmuuttajia että kansallissosialismin kannattajia, joiden jälkeläiset nykyään sulassa sovussa puhuvat espanjaa, juovat matea ja laittavat saksalaista ruokaa ehkä joskus ja jouluna.

Vuonna 1816 itsenäistynyt Argentiina alkoi vaurastua 1880-luvulla (ja kuului hetken jopa kymmenen rikkaimman maan joukkoon!), jolloin alettiin myös kehittää julkista koululaitosta. Paitsi kelvollisen työvoiman kehittäminen uudistuneeseen maatalouteen ja tehtaisiin, koululaitoksen tehtävä oli myös kirjavan kansan yhdenmukaistaminen. Nykyään Argentiinassa onkin vahva kansallistunne, vaikkakin useat yhteisöt ovat säilyttäneet tapansa ja kulttuurinsa. Jokaisesta argentiinalaisesta kaupungista löytyy esimerkiksi niin sanottu kiinalainen supermarketti (vaikka kaupan omistajat saattavat todellisuudessa olla Japanista tai Thaimaasta) ja Buenos Airesista kokonainen barrio chino eli kiinalainen kaupunginosa. Córdoban ulkopuolelta taas löytyy aikanaan lähes yksinomaan saksalaisten asuttama kylä, jossa yksi jos toinenkin vanhempi rouva saattaa toiveikkaana alkaa puhua saksaa nähdessään vaalean suomalaistytön ruokakaupassa...

Lähes jokaisella argentiinalaisella on kuitenkin italialaisia tai espanjalaisia sukujuuria ja monella myös jommankumman kansalaisuus. Toisin kuin muissa Etelä-Amerikan maissa, Argentiinassa italialaisen kulttuurin vaikutus on silmiinpistävä. Siitä kertovat italialaiset sukunimet ja Fernet'n suurkulutus, ja milanesa eli milanolainen pihvi koetaan jo melkein kansallisruoaksi heti asadon jälkeen. Argentiinassa puhuttu espanjan murre on myös saanut paljon sanastoa italian kielestä, ja on mahdollista, että myös argentiinan aksentin omaperäinen intonaatio ja sanojen venytys olisivat italian kielen vaikutusta.

Argentiinalaiset maanomistajat ja sotilaat ehtivät tappaa maan lähes koko alkuperäisväestön 1800-luvun aikana. Nykyään johonkin amerikkalaiseen alkuperäisväestöön kuuluva, tai edes siltä näyttävä, mielletään maahanmuuttajaksi esimerkiksi Boliviasta tai Paraguaysta. Argentiinaan saavutaan nykyään näistä maista paremman toimeentulon perässä, ja maahanmuuttajat voivat kokea paljonkin syrjintää "vaalean" eurooppalaistaustaisen argentiinalaisväestön keskellä.




"- Oletko Boliviasta?
- Miten kehtaat? Olen argentiinalainen! Bla bla blaa...

- Oletko Ranskasta?
- ...

Ei mitään järkeä."

"Tämä tyttö ei ole täältä kotoisin" ja pahvilaatikkovauvat

Millaista sitten oli olla suomalaisena Argentiinassa? Toisaalta vaaleita hiuksia ja sinisiä silmiä ihaillaan eksoottisina, mutta eurooppalaisen tai amerikkalaisen näköinen saatetaan myös mieltää rikkaaksi ja ylimieliseksi. Argentiinalaiset eivät nimittäin pidä yhdysvaltalaisista eivätkä liioin briteistäkään. Jos kuitenkin välttää erehdykset kansalaisuudesta, yleisin reaktio suomalaisuuteen on neutraalin positiivinen. Suomesta tiedetään Argentiinassa ylipäätään hyvin vähän, ja se mitä tiedetään, on yleensä positiivista (hyvinvointivaltio, koulujärjestelmä, äitiyspakkaukset tai vaikkapa jokin urheilija). Ehkäpä myös maiden päinvastainen sijainti pohjois-etelä-akselilla on johtanut siihen, etteivät Argentiina ja Suomi ole ikinä olleet suorassa tekemissä keskenään tai joutuneet valitsemaan puolia toistensa konflikteissa. Sain siis usein kunnian olla ensimmäinen suomalainen, johon argentiinalaiset tutustuivat, eikä vahvoja ennakkoluuloja useinkaan tullut vastaan.

Kysymyksiä sen sijaan riitti. Joskus tulisi koota kirja, jossa listattaisiin kaikki ne kummalliset kysymykset, joihin suomalaisen tulisi ulkomailla varautua. Tässä on jo alkua:

Kuinka paljon Suomessa on köyhyyttä?
Mikä on suomalaisen koulujärjestelmän ydin?
Onko totta, että suomalaiset vauvat nukkuvat pahvilaatikoissa?
Ettekö te kuole siellä kylmään?
Kuinka kylmä pitää olla, että koulut suljetaan?
Miksi te islantilaiset pärjäätte niin hyvin jalkapallossa?
Onko Suomessa huumoria?

16-vuotiaana kävin vuoden argentiinalaista koulua, ja kerran kouluumme tuli vierailulle entinen rehtori, joka oli aikanaan perustanut koko koulun. Istuskelimme luokkakavereiden kanssa pienenä ryhmänä portaissa, kun tämä vanhempi herrasmies käveli portaita ylös ja yhtäkkiä pysähtyi kohdalleni. "Tämä tyttö ei ole täältä kotoisin!" hän huudahti ja luontevasti otti kiinni kasvoistani ilmeisesti osoittaakseen julistuksensa todeksi sinisten silmien perusteella.

Toisen kerran sain kuulla saman hämmentävän toteamuksen ruokakaupassa viime kesänä, kun tein aivan tavallisia ostoksia enkä ollut ehtinyt vielä edes puhua kenellekään. Eräs vanhempi mies katsoi minua pitkään ja sanoi yhtäkkiä kovaan ääneen: "Tämä tyttö ei ole kotoisin tästä maasta!" Muistutin kuulemma hänen veljensä saksalaista vaimoa. Kuuntelin pitkän tarinan siitä, kuinka vaimo oli saapunut Argentiinaan, kuinka perhe edelleen käy joskus saksalaisten sukulaisten luona, ja kuinka kauniita maisemia Saksassa on. Sitten mies maksoi ostoksensa ja lähti tyytyväisenä kysymättä koskaan, olinko todellisuudessa edes saksalainen.

Väärinymmärrysten välttämiseksi ja ihan hyvien tapojenkin vuoksi kävin esittäytymässä yliopistolla luennoitsijoille jokaisen kurssin ensimmäisellä luennolla. Sanoin, että olen vaihto-opiskelija Suomesta, ja että puhun sekä englantia että espanjaa sujuvasti, ja että osallistuisin mielelläni kaikkiin kurssin aktiviteetteihin ja keskusteluihin. Muutaman viikon jälkeen eräs luennoitsija onnitteli minua – keskellä Brittien saarten historiaa – siitä, että Islannin jalkapallojoukkue pärjäsi niin hyvin maailmanmestaruuskisoissa. Lisäksi hän halusi tietää, ketkä ovat suosikkipelaajiani. Hetken hämmennyksen jälkeen tajusin, etten tunne yhtä ainutta islantilaista jalkapalloilijaa, joten jouduin tuottamaan opettajalle karvaan pettymyksen sekä kotimaastani että sen menestyksestä jalkapallokisoissa.

Post 2013: mitä vaihtarivuosi merkitsee kuuden vuoden jälkeen?

Yli kuusi vuotta sitten, helmikuussa 2013, lähdin vaihto-oppilaaksi Argentiinan Tulimaahan. Pidin blogia reissusta jonkin aikaa, mutta lopetin vähän yllättäen, kun vaihtarielämästä oli tullut muka arkista enkä saanut aikaiseksi enää uusia tekstejä. Blogin kesken jääminen harmitti jälkeenpäin, sillä monta kuvaa, muistoa ja kokemusta jäi jakamatta. Lisäksi olen vaihtovuoden jälkeen pitänyt säännöllisesti yhteyttä perheeseen, ystäviin ja tuttuihin, käynyt kahdesti Argentiinassa turistina ja kerran yliopistovaihdossa, lukenut paikallisia uutisia, kysellyt ajankohtaisista puheenaiheista ja pohtinut paljon sitä, miten paljon Suomi ja Argentiina oikeastaan eroavatkaan toisistaan.

Vaihtarivuosi merkitsee siis minulle edelleen vaikka mitä. Se on kätevä kahvipöytäpuheenaihe, jolla saa aina keskustelua aikaiseksi. Ihmiset yleensä kiinnostuvat kokemuksistani tai ainakin tuntevat jonkun, joka on ollut vaihtarina jossain muualla. Vaihtarivuodesta minulle on jäänyt myös loppumaton varasto hauskoja, kummallisia tai muuten vain osuvia kertomuksia, joita putkahtaa mieleen melkein missä tahansa tilanteessa. Alkuun teki mieli puhua Argentiinasta joka päivä, niin että sekä tutut että tuntemattomat varmasti väsyivät kertomuksiini samalla tavalla kuin inttijuttuihin. Myöhemmin vaihtarivuosi nousi mieleen ehkä joka toinen päivä, joskus vielä harvemmin. Silti muistelen edelleenkin useamman kerran viikossa vaihtarivuottani, tai silmiini osuu vaikkapa jokin uutinen Argentiinasta. Lisäksi vuosi on varmasti vaikuttanut osaltaan ammatinvalintaan: opiskelen nyt englannin ja espanjan aineenopettajaksi. Englanti on pääaineeni ja todennäköisempi opetettava kieli tulevaisuudessa, espanja taas sivuaine ja se oma erikoisuus. Hostäitini oli äidinkielen eli espanjan opettaja samassa koulussa, jota kävin vuoden aikana, ja hänen kanssaan kävimme paljon keskusteluja koulutuksesta ja opettajuudesta. Ja koska vuosi ei riittänyt, lähdin vielä yhdeksi lukukaudeksi yliopistovaihtoon Argentiinaan vuonna 2018, jolloin pääsin tutustumaan paikallisten englannin ja espanjan opettajien opiskeluarkeen.

Nyt haluaisin kirjoittaa kesken jääneen matkapäiväkirjan loppuun. Mutta koska matka ei tosiaankaan päättynyt siihen, kun vuoden jälkeen laskeuduin Helsinki-Vantaalle, on sanottavaa aika paljon. Tekstiluonnoksia, anekdootteja, kadulla kuultuja lausahduksia, osuvia sanoituksia ja kuvaavia esimerkkejä on jo nyt sivukaupalla, joten tekstiä tulee varmaankin ulos säännöllisen epäsäännöllisesti ja jollain tavalla teemoihin jaoteltuna.

Aloitan siitä, mitä tarkoittaa olla argentiinalainen ja mitä taas on olla suomalainen Argentiinassa. Jos innostusta vielä ensimmäisten tekstien jälkeen riittää, haluan kuitenkin kertoa vastauksen myös näihin kysymyksiin:

Kuinka monta nollaa on kadonnut peson arvosta 70-luvun jälkeen?
Mitä tarkoittaa "ni una menos" ja miksi osallistuin elämäni ensimmäiseen oikeaan mielenosoitukseen?
Missä on Santiago Maldonado?
Mistä argentiinalaisessa kahvipöydässä ei saa puhua?
Miksi raavas hostisä lähettää pusuja koko perheelleni?
Kuinka monella eri tavalla salaatin voi tehdä väärin?
Miksi energiajuomat tulisi korvata matella?
Mitä valkoinen huivi symboloi Argentiinassa?
Mitä tapahtuu jouluyönä kello 12 ja miksi sain joululahjaksi vaaleanpunaiset alusvaatteet?
Miten kotikaupunkini Ushuaia ja Leonardo di Caprion kauan odotettu Oscar-palkinto liittyvät toisiinsa?


Ja näitä odotellessa esittelen päivän biisivalinnan:

Luna cautiva, José Ignacio Rodríguez, esittäjinä Los Chalchaleros. Kyseessä on gaucho-tyylinen samba eli jonkinlainen kansanlaulu, joita edelleen lauletaan kitaran säestyksellä iltanuotioilla. Ehdin oppia tämän ja monen muunkin samban sanat ulkoa vuoden aikana, sillä niitä laulettiin koulussamme päivittäin. Vapaa käännös.

De nuevo estoy de vuelta
después de larga ausencia
igual que la calandria
que azota el vendaval.
Y traigo mil canciones
como leñita seca:
recuerdo de fogones
que invitan a matear.

Olen palannut
pitkän poissaolon jälkeen
kuin kiuru joka piiskaa tuulta siivillään.
Ja tuon tuhat laulua
kuin sylillisen kuivaa puuta:
muiston liesistä
jotka kutsuvat matelle.