Tú no puedes comprar el viento

Holaa todos!

Kyllä mä tänne edelleen kirjoitan. Laatu on tärkeämpää kuin määrä, ja sellaista luomisen tuskaa aina koen, että parempi on ryhtyä tähän kerran kunnolla!

Nyt on talviloma alkanut ja ensimmäinen lukukausi takana. Toiset vaihtarit tekevät jo paluuta kotimaihinsa, ensi viikolla lähtevät elokuussa saapuneet vuosivaihtarit. Meitä jää tänne AFS:ltä kaksi. Kaikkien jäähyväisten keskellä oon itsekin miettinyt aika paljon, mitä aion tehdä palatessani, ja ajatukset ovat olleet aiempaa enemmän Suomessa. Vähän tulee sellanen fiilis, että millasta oliskaan olla taas kotona... mutta kyllä mua harmittaisi, jos olisin vain puoleksi vuodeksi lähtenyt.

Suomesta ei tosiaan paljoa tiedetä, vaikka suurin osa tuntuu sijoittavan sen Skandinaviaan ihan oikein ja kysyy, kuinka kylmä siellä oikeasti on. Revontulista kysellään ja aika moni osaa yhdistää Nokian ja Angry Birdsin, joita molempia näkee täällä usein. Kerran ihmettelin, kun äidinkielenopettaja alkoi kyselemään jotain pahvilaatikoista, ja hetken päästä tajusin että kyse on äityispakkauksista. Joo, totta on, mäkin nukuin elämäni ensimmäiset yöt kartonkilaatikossa...

9. heinäkuuta juhlittiin itsenäisyyspäivää, koulussa oli samantyyppinen juhla kuin viimeksi. Mun ryhmän kanssa tehtiin valtava Argentiinan kartta ja viisivuotiaat valmistivat karnevaaliesityksen kansanpukuineen.

(Islas Malvinas eli Falklandsaaret kuuluvat poliittisesti Isolle-Britannialle. Tästä on väännetty ainakin kolmekymmentä vuotta eikä loppua näy. Englannin valta Argentiinan manneralueella koetaan valtavana vääryytenä ja jopa virallisiin Argentiinassa painettuihin karttoihin kirjoitetaan: Islas Malvinas, Argentiina.)

Kerroin viimeksi päässeeni mukaan soittamaan muutaman muun soittajan kanssa. Nyt käytiin Rio Grandessa (200 km pohjoiseen) soittamassa kaupungin järjestämässä juhlatilaisuudessa. Mukavaa oli!

Rio Grande ei tosiaan oo mikään kaunis paikka. Kaipasin vuoria!

Argentiina siis on monien muiden latinomaiden lailla talousvaikeuksissa ja politiikka korruptoitunutta. Argentiinan peson inflaatio on ollut rajua, jopa 20% vuodessa. Ushuaiassa ei varsinaisia huonoja alueita ole, mutta kyllä sen huomaa. Esimerkiksi koululuokat keräävät rahaa lähteäkseen matkalle viimeisenä vuonna. Mun ryhmä olisi lähdössä vuoden päästä, mutta meille sanottiin, ettei vielä kannata aloittaa; nyt kerätty raha ei vuoden päästä ole enää sama summa.

En tiedä, mitä tästä uskaltaa kirjoittaa. Tän maan politiikasta on vaikea saada yhtään minkäänlaista käsitystä. Kaikesta huolimatta ovat ylpeitä kahdensadan vuoden itsenäisestä historiasta ja aiemmista vaikeuksista selviämisestä.

Espanja on mulle yksi valtava palapeli, joka jo sujuu ja ymmärrän käytännössä kaiken, mutta äskenkin puhuin luunmurtumista (fractura) leivonnaisten (factura) sijaan. Espanjassa on ihan omia piirteitä ja hienouksia, joita ei muissa mun osaamissa kielissä ole. Diminutiivi on tosi suloinen, kuinka hetki on rato, pikkuhetki ratito ja vielä pienempi hetki ratitito... Toinen juttu, josta mä tykkään, on johdonmukaiset yhdyssanat. Pesukone on pesevaatteet (lavarropa), vaatekaappi säilytävaatteet (guardarropa) ja palapeli mahtavasti rikopäät (rompecabezas)!

Leikin vähän turistia ja nappasin kameran mukaan lähtiessäni englannintunnille. Kaikki lumi suli pois ja nyt on monta viikkoa ollut pelkkä muta jäljellä. Mitenkään erityisen paljon ei sada eikä tuule, mutta onhan tää melkoisen syksyinen sää. Ei se täälläkään normaalia ole tähän aikaan vuodesta...

Ruokakaupassa vastassa on tietenkin hyllykaupalla matea:

Kinuskityyppistä Dulce de Lechea:

Kotona juodaan pullovettä. Ja no, hedelmiä voisi syödä enemmänkin.

Alfajor-leivoksia (joko sanoin että kaikki vaihtarit lihoo? :D)

Yleiskuva kassoista, tossa vaiheessa alkoi vähän jännittää että milloin herätän liikaa epäilyksiä.

Bussipysäkki ja roskakori, ne on ihan oikeesti ihmisten pihoillakin tollasia törröttäviä kehikkoja. Postilaatikot puolestaan muistuttaa enemmän linnunpönttöjä.

Roskista sen verran, että ekologiset arvot eivät tosiaan saa kovin suurta huomiota. Talot lämmitetään öljyllä, tuuletetaan ikkunat avaamalla, kaupungin jätevedet lasketaan suoraan mereen ja paristot heitetään sekajätteeseen (!).

Bussissa. Eräänä iltapäivänä takaa kuului yhtäkkiä särkyvän lasin ääni, käännyin katsomaan ja selvisi, että joku oli heittänyt kiven ikkunaan. Sirpaleet päälleen saanut, poliisin virkapukuun pukeutunut nainen ravisteli silmät kiinni siruja vaatteistaan lattialle ja mä jatkoin matkaa kävellen tietämättä mitä ajatella.

Apteekista ostetaan lääkkeiden lisäksi meikit, hiustenhoitotuotteet ja ladataan bussikortit. Suurimmista apteekeista saa vaatteita, leluja ja pelejä...

Silti se on kaunis kaupunki!

 Poikkesin matkalla luistelukentällä. Se on ulkojää, kaupungin ainoa, ja siellä käyvät ihmiset vapaa-ajallaan, koulut liikuntatunneillaan ja taitoluistelun sekä jääkiekon harrastajat treeneissään. Iltaisin kenttä jaetaan osiin harjoituksia varten. Argentiinassa ei tosiaan luistelua paljon harrasteta, mutta Ushuaiassa sitäkin enemmän.

Veljen treenit; Martín oranssissa paidassa totta kai ensimmäisenä.

Lomalla ollaan kotona, isommat veljet tulevat käymään kotona Buenos Airesista. Kaikki toivovat lunta, jotta pääsisi rinteeseen, ja muutenkin talvilomalla eletään aktiivisesti (ilman joulua?!?). Mä en tiedä vielä, mitä teen, lattarityyliin suunnitelmat muuttuu lyhyellä varoitusajalla ja ei kai sitä lomalla tarvitse mitään hyödyllistä tehdäkään. Mukavaa kesää!

Taikatalvi

Kolme viikkoa sitten satoi ensimmäistä kertaa lunta. Kävelin aamulla ovesta ulos ja totesin, että samaa tavaraa taivaalta tulee kuin Suomessakin. Olin kuvitellut, että uusi talvi saisi mut masentumaan, mutta mitä vielä. Veli ja monet kaverit ovat odottaneet talviurheilukauden alkua kuin kuuta nousevaa, ja toisten innostus tarttuu. Kyllä luminen maisema näyttää aika kotoisalta :)

Nykyään saan espanjalla saan itseni aina ymmärretyksi enkä puhu englantia enää lainkaan. Molemminpuolisella kärsivällisyydellä käyn pitkiä keskusteluja hienoistakin aiheista, ja oon oppinut ajattelemaan asioita espanjan kautta. Englanti (ruotsista puhumattakaan) on unohtunut iloisesti, kerran tunnilla tuskailin että kaikki muut on täällä oppimassa, mutta mun puhe on kerta kerralta vaivalloisempaa! No, eiköhän se muistu sieltä kun taas alkaa käyttämään. Ja kieltämättä on aika siistiä, kun ensimmäinen mieleen tullut sana on espanjaa ja pitää oikein miettiä, miten se suomeksi sanotaan.

Koulussa on jo ihan tavallista ja vähän tylsää. Luokkalaiset on tottuneet muhun, oon yksi osa ryhmää ja mukana ihan yhtä lailla kuin muutkin. Se, että meitä on luokassa kolmetoista, ja että koulussa on pakko puhuakin muille ihmisille, tekee luokasta hyvin erilaisen kuin esimerkiksi lukioryhmät ovat Suomessa. Tunnen jo nyt kaikki mun ryhmäläiset täällä paremmin, kuin tutustuin osaan vanhoista luokkalaisista koko yläasteen aikana.

Pari viikkoa sitten pääsin mukaan ryhmään, joka harjoittelee viikonloppuisin erilaisia klassisia kappaleita. Opettajan viola da gamban (kuusikielinen sello) lisäksi meillä on kaksi viulistia, kaksi huilistia sekä sellisti, joka tosin ei ole vielä kertaakaan ilmaantunut harjoituksiin. Me esiinnytään ilmeisesti joskus jossain, mutta mulla on hyvin aikaa harjoitella kappaleet ja saada muut kiinni. Yksin soitettuina mun piano-osat on jopa tylsiä eivätkä kuulosta yhtään miltään, mutta kun soittajia on viisi ja eri äänet sopii yhteen kuin palapelin palat, on soittaminen upeaa!

Toukokuun 25. päivä 1810 Argentiinassa äänestettiin uusi hallitus maan vapauttamiseksi Espanjan vallasta. Varsinainen itsenäisyys julistettiin kuitenkin vasta 9.7.1816. Itsenäisyyspäivän lisäksi täällä juhlitaan siis myös "toukokuun viikkoa", jolloin meillä koulussakin järjestettiin yhteinen juhlapäivä. Pelailtiin perinteisiä pelejä, laulettiin ja leikittiin, ja lopulta pidettiin yhteinen tilaisuus näytelmineen ja juhlapuheineen. Musiikinopettaja järjesti mut säestämään pianolla kansallishymniä, josta lopulta tuli kaunis sovitus poikkihuilun ja kitaran kanssa. Joku sanoi, että soitin ihan argentiinalaisesti, ja kai se on näiden suusta kohteliaisuus! Juhlapäivänä opin myös tanssimaan perinteistä argentiinalaista kansantanssia, chacareraa. Tätä folklorea on tanssittu meillä jopa perhejuhlissa!

Luokan kanssa käytiin telttaretkellä eräänä viikonloppuna. Itse leiri oli tosi hauska, mutta nyt kansallistunnelmissa haluan kertoa tästä kuvasta. Joku astui matekupin päälle, joka halkesi kahtia, ja hyödyttämänä heittivät sen nuotioon. Mä katsoin hetken sitä touhua, ja lopulta sanoin sen olevan väkivaltaa tätä maata vastaan, melkein sama kuin polttaisi lippua. Taisi olla jotain merkittävää kun edelleenkin jaksavat toistella sitä...

Nyt osaan kertoa vähän enemmän myös koulusta (Escuela experimental "Las Lengas"). Se ei todellakaan ole tavallinen argentiinalainen koulu. 60-luvulla Buenos Airesissa muutama ala-asteen opettaja alkoi kehitellä omaa ajatustaan hyvästä oppimisympäristöstä. Nämä opettajat opettivat taideaineita, ja lopulta perustaessaan oman koulunsa asiasta innostuneiden lapsille oli sen ohjelmassa paljon kirjallisuutta, musiikkia sekä kuvataidetta. Sittemmin ajatus (experimental = kokeellinen?) on levinnyt ulkomaille asti. Ushuaissa näitä kouluja on jopa viisi, joista kolmessa on myös yläaste eli ikävuodet 12-17.  Lisäksi täälläkin voi opiskella nimenomaan tällaisen koulun opettajaksi.

Opetushallitus ei ole ikinä hyväksynyt tätä ajatusta opetuksesta. Nämäkin koulut ovat julkisia ja maksut pieniä, mutta valtio saattaa jättää maksamatta sekä opettajien palkat, oppilaiden materiaalit että vesiputkien korjauksen. Kaikki koulussa lähtee siis opettajien, oppilaiden sekä vanhempien yhteistyöstä, ja lähes kaikki ylläpito sekä varainkeruu tehdään talkoilla.

Kokeita ei ole eikä arvosanoja anneta, mutta ainakin periaatteessa seurataan valtion opetussuunnitelmaa. Tärkein ajatus on, että jokainen oppii asioita toisia seuraten mutta omassa tahdissaan. Akateemisiin saavutuksiin ei kiinnitetä yhtä paljon huomiota. Varsinainen opiskelu yläasteella noudattaa usein samaa kaavaa: opettaja selittää aiheesta tunnilla, jonka jälkeen jokainen kirjoittaa paperille muistamansa asiat sekä etsii itse uutta tietoa aiheesta. Teksti otsikoidaan asia-aineen tapaan, kirjoitetaan kaunokirjoituksella ja loppuun piirretään värikäs nauha merkiksi lopettamisesta. Nauhan eli guardan perimmäinen tarkoitus ei oo mulle selvinnyt, ilmeisesti on tarkoitus rauhoittua hetkeksi tekemään jotain kaunista ja ajatella (?) tehtyä työtä.

Kaikki kuulostaa varmasti todella oudolta, mutta mä olen jo täysin tottunut kaikkeen. Teen töitä vähän soveltaen ja itse valikoiden. Silti mun mielipide muiden koulunkäynnistä ja siitä, riittääkö se (ensin harjoitellaan vartti oikeinkirjoitusta esimerkkitekstin avulla ja lopputunti piirretään kuvaa kyseisestä tekstistä), on hieman erilainen. Lukioikäisten pitäisi käydä koulua enemmän kuin kuusi tuntia päivässä, josta suurin osa istutaan piirissä odottaen. Toisaalta vain harvassa muussakaan koulussa täällä opitaan yhtään sen enempää! Vaihtarikaverin koulussa katto putosi alas, jolloin uutta rakennusta ei löydetty kuukauteen eikä koulua siis kuukauteen käyty. Monissa tavallisissa kouluissa opettajat lakkoilevat ja jättävät tunteja väliin joka toinen päivä, ja joka viikko keskustassa järjestetään mielenosoituksia opetuksen parantamiseksi kaikissa kouluissa. Provinssin hallitus ei tietenkään tunnu tekevän yhtään mitään...

 Las Lengasissa oppilaat oppivat hyvin erilaisia asioita hyvin erilaisella tavalla. Koko systeemissä on paljon asioita joista mä tykkään ja joista Suomen mestarillisella koululaitoksellakin olisi jotain opittavaa!

Ja tietenkin tällä viikolla pääsin juhlimaan mun synttäreitä. Nautin koko päivän kaikkien haleista ja onnitteluista ja ihanaa oli saada muistamisia Suomestakin, kiitos kaikille! Perjantaina sain luvan kutsua vaihtarit sekä luokkakaverit syömään pitsaa. Hauskaa oli ja siltä kyllä kuulostikin! CHANCHO!

Oon saanut ympärilleni täällä upeita ihmisiä ja monien kanssa haluaisin olla tekemisissä loppuelämän. Koko elämä täällä tuntuu omalta ja nautin asioista, joita teen. Toisaalta, sitä mukaa kun vaikkapa tunnen yhteenkuuluvuutta ryhmän kanssa tai alan tuntea itseäni hieman argentiinalaiseksi, huomaan myös olevani hyvin erilainen kuin muut ja ylpeä omasta kotimaasta.

Vaihtarivuosi on jo tähän mennessä osoittautunut valtavan hienoksi kokemukseksi. Suosittelen siis ehdottomasti vaihtariksi lähtöä, riippumatta siitä tunteeko itseään seikkailunhaluiseksi tai kielitaitoiseksi tai ulospäinsuuntautuneeksi. Kyse on ainoastaan omasta asenteesta!

Muistakaapa myös kaikki, että kesällä ja syksyllä Suomeenkin saapuu suuri määrä vaihtareita eri järjestöjen kautta eri pituisiksi ajoiksi, ja isäntäperheiden etsintä on jo kovassa vauhdissa. Isäntäperheenä oleminen ei vaadi ihmeitä mutta antaa paljon. Onnellisena vaihtarina haluan kertoa, että tekin voitte mahdollistaa upean kokemuksen sekä nuorelle että itsellenne.

Netistä löytyy informaatiota, kokemuksia, vaihtoehtoja; multa voi myös kysellä jos mieleen tulee jotakin. Kansainväliset ja talviset terveiset kaikille!

Kaksi kuukautta!

Moikka!
Vaikka aika on kulunut käsittämättömän nopeasti, edelliset kaksi kuukautta tuntuvat ikuisuudelta. Oon tottunut kuulemaan espanjaa, tutustunut ihmisiin, päässyt mukaan elämänrytmiin ja alkanut ymmärtää kulttuurieroja. Kerran istuin ajatuksissani välitunnilla kun yksi opettaja tuli kysymään, mitä mä ajattelen kun mua noin hymyilyttää. Vastasin, että tässähän mä nautin vaihtarivuodestani. Ehei, kyllä edelleen päätäni pyöritellessäni mietin, minkä sattuman oikun kautta mä olen päätynyt tähän paikkaan näiden ihmisten keskelle!

Espanja sujuu paljon paremmin. Jos vastaan kysyjälle puhuvani espanjaa vähän, joku tuttu sanoo että älä valehtele! Edelleen kielen takia mä istun aika paljon hiljaa, mutta yhä enemmän saan heitettyä kommentteja ja jopa vitsejä jutteluun. Kotona puhutaan kaikki espanjaksi ja jopa ruokapöytäkeskusteluissa pysyn mukana. Vitsejä en yleensä ymmärrä edelleenkään, mutta voi riemua kun saan sanottua jotain hauskaa ja sarkastista niin että kaikki nauravat!

Yhtenä iltana kokoonnuttiin muutaman luokkakaverin kanssa yhden tytön kotiin, juteltiin, syötiin ja pelattiin korttia. Loistava esimerkki näiden kahden kulttuurin eroista oli Chancho-peli, sika. Kyseessä on Aasi, jossa kerätään viisi samanlaista korttia, valmiina nostetaan peukalo pystyyn ja viimeinen joutuu ottamaan nimensä perään kirjaimen: A-A-S-I. Suomalaisessa versiossa annetaan yksi kortti kerrallaan ja sanaakaan sanomatta kytätään toisia. Tässä latinoversiossa tietenkin heitellään kortteja kymmenen kerrallaan, läiskitään käsillä pöytää ja huudetaan ohjeita. Mä olin tosi huono mutta hauskaa se oli!

Kerran koulussa välitunnilla pelattiin hirsipuuta suomenkielisillä numeroilla. Mä olin opettanut niille numerot tuhansiin asti, suomessa ne menee aika loogisesti. Ensin niiden piti arvata kirjaimet ("C!" "Sori mut sitä ei oo suomessa, saatte jo köyden!") ja sitten muistella mikä numero neljäsataakaksi on. Bussimatkalla niiden suurin huvi oli käskeä mua sanomaan joku 5829 ja nauraa miten jossakin kielessä voi olla niin pitkä sana.

Meidän koulussa ei ole lainkaan kokeita, mutta neljästi vuodessa oppilaat antaa kansionsa tarkistettaviksi. Kyllä niille ihan läksyä tulee ja nyt kaikilla on hirveä kiire ensi viikon tarkastuspäivää varten. Jokaisen aineen kohdalla on sisällysluettelo, jossa lukee kaikki tähän asti tehdyt työt. Toiset kattoo luettelostaan, mitkä tehtävät on kesken ja tekee ne. Mä katson mitkä tehtävät olen tehnyt ja otan loput pois mun listasta!

Multa tosi usein kysytään, mitä me syödään, mutta kertominen on vaikeeta (joskus sanotaan, että suomalainen ruokakulttuuri syntyi kun Suomessa ei ollut ruokaa eikä kulttuuria). Viikko sitten päätin ihan tehdä jotain ja niinpä eräänä iltapäivänä juostiin koko kaupungin ympäri etsimässä ruisjauhoja ja puuroutuvaa riisiä. Lopulta pääsin tekemään karjalanpiirakoita! Tein puuron sushiriisiin, ja sitä maitoseosta kaasuliedellä hämmentäessäni mua kyllä hirvitti. Lopulta se litku alkoi kuitenkin näyttää ja TUOKSUA riisipuurolta! Mama teki täydellisen taikinan, Gio täytti ja mä rypytin. Lopputulokseen olin todella tyytyväinen, näyttivät kauniilta ja maistuivat oikeilta. Piirakat syötiin munavoin kanssa ja kaikki tykkäsivät!

Riisipuuron voi tosiaan hyvin tehdä sushiriisiin. Risottoriisiäkin ehdottivat netissä, se on kuulemma halvempaa. Täytyy kokeilla. Jäljelle jäänyt riisipuuro syötiin kanelin ja sokerin kanssa. Mulla oli tosi hauska fiilis, kun kotona tuoksui joululta, maistui Suomelta ja kuulosti Argentiinalta.

Vaihtarikavereiden kanssa oon tavannut nyt entistä enemmän. Ne houkutteli mut tangotunneille, mikä on hauskaa, vaikeeta ja vähän kiusallista, koska joka kerta musiikin loputtua me aletaan vaihtamaan kuulumisia ja opettaja katsoo pahasti. Lisäksi me ollaan tavattu jonkun kotona ja käyty kävelyllä. Meitä katsotaan yleensäkin oudosti: selvästi ollaan täysin eri puolilta maailmaa, mutta puhutaan espanjaa, juodaan matea ja pidetään ääntä kahdenkymmenen edestä.

Suomi, Italia, Uusi-Seelanti, Thaimaa, Argentiina, Saksa eli ei sen kauempaa voitu kavereita löytää!

Koko kaksi kuukautta ollaan yritetty löytää mulle piano-opettajaa. Yksi lupasi jo tulla, mutta perui tunnin kolmesti peräkkäin ja me luovutettiin. Silloin kyllä ärsytti tää myöhästely.... Näyttää siltä, että en tosiaan löydä sitä opettajaa, mutta onneksi voin löytää nuotteja netistä ja soitella kotona. Monet mun kaverit soittaa jotain ja nyt ollaan sovittamassa yhtä kappaletta pianolle ja poikkihuilulle. Kuulen paljon hyvää musiikkia ja pitäisi kulkea kynä kädessä, jotta voisi merkitä listaan artistin nimen joka kerta kun kuulen kivan biisin!

Kuitenkin kahteen kuukauteen on mahtunut myös vaikeita hetkiä. Varsinaista koti-ikävää en oo potenut, vaikka tietenkin kaipaan kaikkia Suomessa. Haikeiden hetkien lisäksi on ollut pari kokonaista päivä, kun mikään ei onnistu eikä kukaan ymmärrä mua. Yhtenä päivänä olin flunssassa, ymmärsin väärin ja tein jotain tosi hassua ja kaikki harmitti. Kaverit huomas sen ja kaikki tuli kyselemään, että mikä on ja lohduttelemaan. Se auttoi, mutta tuntui vähän syylliseltä, kun heti saa valtavasti huomiota kun vähän näyttää nyrpeetä naamaa. Oikeasti mulla ei oo mitään syytä valittaa, oon todella tyytyväinen tähän kaikkeen ja kuljen koulussa hymyillen. Noi hetket vaan kuuluu vaihtarivuoteen, joten täytyy niistäkin kirjoittaa!

Tavallinen iltapäivä keittiön ikkunasta.

Sitten pari huomiota, joita en osannut sijoittaa mihinkään muualle:

Ushuaia on melko siisti kaupunki ja varsinkin täällä vähän kauempana keskustasta on todella hiljaista. Bussit kulkevat kahta eri reittiä eikä aikataulua ole, pysäkillä täytyy odottaa joko kaksi tai neljäkymmentä minuuttia. Koiria on paljon ja ne kulkevat kaduilla vapaina, ei ihan mun suosikkijuttu!

Ruokakaupat on joko tosi epämääräisiä kioskeja tai siistejä La Anonima -supermarketteja. Mun kaupassa käynti on aina pieni seikkailu, kun yritän löytää etsimäni, miettiä kuinka paljon se maksaa euroissa ja sitten päätyä vielä oikealle kassalle riippuen siitä miten maksan. Useampaan kuin kerran mua on katsottu ihmetellen kun teen jotain tosi hassua. Joskus vielä otan kameran mukaan; pitää varautua hymyilemään nätisti ja vakuuttamaan että kiltit vaihtarit vaan haluaa tallentaa vuotensa jokaisen hetken!

Voi, siellä Suomessa taitaa jo tulla kevät. Täällä on yhä kylmempää ja pimeämpää, mutta ei mua masenna yhtään!

Ensi kertaan!

Koulupäiviä

Nyt kerron mun ihan tavallisesta päivästä. Tänään on tiistai, mä olen ollut Ushuaiassa kuusi ja puoli viikkoa. Sää on aamulla sateinen, mutta kirkastuu vähitellen. Aplodeja!

Aamulla lähdetään kouluun aikaisin, noin varttia yli seitsemän. Jokainen etsii jotain syötävää itselleen ennen lähtöä, ja aamupala on yleensä makea: Vaaleaa paahtoleipää, voita tai hilloa, teetä, kaakaota. Maito tosiaan myydään pusseissa!

Opettajat kokoontuvat yhteiseen piiriin ennen tuntien alkua, joten mulla on aikaa vaikka tehdä koulutöitä tai auttaa keittiössä. Kymmentä yli kahdeksan kaikki ovat ehkä saapuneet paikalle, jolloin hiljennytään hetkeksi ennen töiden aloittamista. Kuvassa ala-asteen piirejä, etualalla koulun nuorin ryhmä.

Ensimmäinen oppitunti kestää noin varttia vaille kymmeneen, jonka aikana yksi ryhmistä valmistaa sämpylöitä ja matea koko koululle. Keittiövuoro vaihtuu päivittäin, joten yhtenä päivänä saattaa olla vanhimpien oppilaiden tekemiä juustolla täytettyjä sämpylöitä ja seuraavana neljävuotiaiden kokkareleipiä.

Jokaisella oppilaalla on vuorollaan omia tehtäviä: välipalan tarjoilu, tiskaaminen, koulutarvikkeiden järjestäminen, siivoaminen... kaikki tehdään yhdessä.

Nyt mulle selvisi asia, jossa tämä koulu on valovuosia Suomen kouluja edellä: jokaisen täytyy lukea yksi kirja kuukaudessa. Ja meillä lukiossa opettaja suunnilleen pahoitteli, että tän kurssin OPS:n mukaan täytyy lukea yksi kirja! Täällä luetaan ihan oikeita, paksuja kirjoja eikä mitään futistähtien elämäkertoja hyväksytä. Mä oon lukenut söpöjä eläinnovelleja tiikereistä ja papukaijoista, ja ymmärrän hyvin! Seuraava kirja on jo tiedossa, se on jo paksumpi, ja musta on ihanaa nähdä mun edistyminen tällä tavalla. 

Mä en meinannut uskoa koko juttua lukemisesta, mutta mun mielestä tää on pelkästään hyvä asia. Kyllä täällä jotain osataan paremmin!

No... on niitä hyvin, hyvin kummallisiakin asioita. Viime viikolla sain tutustua koulun rangaistuskäytäntöihin. Eräänä aamuna opettaja kertoi, että yhden oppilaan sisäkengät olivat kadonneet jäljettömiin. "On todella tärkeää, että jokainen voi tietää, että koulupaita, kengät ja kaikki muut tavarat pysyvät tallessa koulussa..." Ei taas, sanoivat mun kaverit. Mutta kyllä: me istuttiin piiriin samalla tavalla kuin välipalalla, ja tehtävänä oli ajatella niitä kadonneita kenkiä. Siinä sitten ajateltiin 75 minuuttia. Tällä kertaa riitti vain yksi oppitunti, mutta kaverit kerto aikaisemmista tapauksista. Kerran ne oli piilottaneet kaikki laulukirjat pianon sisään ja istuneet siitä hyvästä viikon!

Välipalan jälkeen lähdetään noin puolen tunnin välitunnille. Sateisella säällä ei ilmeisesti tarvitse mennä ulos, mutta yleensä täälläkin kestää kymmenen minuuttia ennen kuin kaikki oppilaat on hätistelty pihalle. Mun luokkalaiset pyörii yleensä noiden takaovien edessä samanlaisena laumana kuin Suomessakin. 

Välitunnit on mulle yleensä päivän huonoin hetki. Vaikka viihdyn mun ryhmän kanssa tosi hyvin, seuraan keskustelua ja nauran mukana, en oikein tunne ketään kunnolla. Sitten kun porukka hajaantuu ympäri pihaa jokainen omien kavereidensa kanssa, tuntuu typerältä roikkua jonkun puolitutun mukana. Olo on yksinäinen ja puhuminen tosi vaikeeta. Sellanen fiilis menee yleensä nopeasti ohi, enkä mä ikinä koulussa murjota.

Meillä on päivässä vain kahta eri oppiainetta. Ainetta vaihdetaan joko yhdeltätoista toisen oppitunnin alussa tai kahdeltatoista, kun ala-asteen oppilaat lähtevät kotiin. Yleensä koulussa on hyvä työrauha, mutta koska välitunnit ja loppupiirit järjestetään porrastetusti, välillä meidän piirin ympärillä juoksee kolmekymmentä ulkovaatteitaan etsivää lapsukaista eikä hiljaisuudesta ole tietoakaan.

Kuvassa muutama esimerkki kiitettävästä keskittymisestä opetuskeskusteluun :D

Kolmas oppitunti loppuu 13.30. Siivousvuorossa olevat oppilaat alkavat lakaista lattioita ja loput kokoontuvat isoon saliin. Taas syödään sämpylöitä! Ennen kotiin lähtöä lauletaan muutama laulu kitaran säestyksellä. Yleensä ehkä kymmenesosa oppilaista laulaa, mutta jos opettaja valitsee kivemman laulun, useampikin liittyy mukaan. Laulaminen ei ole noloa, mutta aika moni sanoo ettei osaa ja istuu siksi hiljaa. Mä tykkään lauluista, ja johan se olis tylsää istua taas tuppisuuna tyhjyyteen tuijottaen! Muutaman laulun jälkeen opettajat alkavat luetella oppilaiden nimiä vähitellen, ja poistumisluvan saaneet jättävät kenkänsä hyllyyn seuraavaa päivää varten. Koulupaidat viedään kotiin vain viikonloppuisin pesuun, muuten niitä säilytetään naulakoissa.

Tänään on kuitenkin tiistai eli liikuntapäivä, joten meidän ryhmä jättää loppupiirin väliin. Osa auttaa paria opettajaa tekemään ruokaa kaikille; yleensä pitsaa tai empanadoja.

Lounas syödään keittiössä jutellen ja nauraen. Tiedän, ettei kukaan oo valtavan edustava syödessään, mutta musta tässä on tosi kodikas tunnelma. Enhän mä sieltä kovin pahasti erotu?

Ja niin, kiitos mummulle ihanasta neuleesta, joka on saanut paljon kehuja muiltakin!

Bussimatka liikuntapaikalle on myös kokemus kahdentoista yli-innokkaan latinon kanssa, suosittelen.

Tämä kouluviikko on ehkä ollut paras kaikista. Tiistaina kaikki otti paljon kuvia mun kameralla, ja sillä verukkeella pääsin mukaan Facebook-ryhmään. Keskiviikkona opetin lisää suomea ja laulettiin mun opettamaa laulua; koko koulu tuli katsomaan että millä kielellä noi loitsuaa! 

Torstaina vedin matematiikantunnilla psykiatri-leikin, joka oli lopulta suurmenestys. Lukkiuduttiin varastohuoneeseen ryhmän kanssa, pelattiin kaksi tuntia ja naurettiin vedet silmissä. Olis kiva selventää enemmän, mutta psykiatrin ideaa ei saa paljastaa! Mä annoin kaikki ohjeet espanjaksi, pysyin mukana leikissä ja ymmärsin melkein kaikki kysymykset. Muutamia ratkiriemukkaita hetkiä kyllä tuli vastaan, kun en ymmärtänyt mitä musta puhuttiin enkä tietenkään voinut kysyä. Kun mä silmät kirkkaina vakuutin, että mun paita ei ole vihreä, joku alkoi jo opettaa mulle värejä kun en kerran osannut. Nyt pelkään jo paljastaneeni liikaa!

Nimikierros!

Ylhäällä vasemmalta Rodrigo, Lautaro, minä, Gio, opettaja Fernando, Selene ja Facundo,

alhaalla vasemmalta Francisco, Nicolas, Francisco, Jasmin, Luis, Yamila ja Nair. Voi noita poikien nimiä! 

Täällä on muuten tosi yleistä sekä pidentää että lyhentää nimiä. Multa kysytään usein mun lempinimeä, ja mä totean että ihan Saana vaan. Se onneks sopii aika hyvin espanjan kieleen eikä aiheuta suuria vaikeuksia, kun en liian tarkka oo. Kyllä mua silti hämmentää suunnattomasti, kun joku opettaja sanoo mun tuotua matekannut yläkertaan:

- ¡Gracias, Sanchi!

Mä oon siis päässyt taas aika paljon lähemmäs mun luokkalaisia. Kaikki kuuntelee ja innostuu mun jutuista. Jopa sellaiset, jotka on vaikuttanu tosi erilaisilta eikä kovinkaan kiinnostuneilta koulusta saati musta, on tullu mulle juttelemaan. Tuntuu, etten enää oo pelkästään se tyttö Finlandiasta vaan ihan oma itseni. Mahtavaa!

Iltaisin mulla kahdesti viikossa englantia. Kerran viikossa oon käynyt tangotunnilla, jonne pari vaihtarikaveria mut houkutteli. On se ihan hauskaa mutta tosi vaikeeta! Muuten mä kotona oleilen rennosti, pelailen Martinin kanssa, soitan pianoa, teen (lue: piirrän) koulutehtäviä tai lueskelen. Haluasin  päästä enemmän mukaan vapaa-ajan porukoihin, mutta enköhän ajan kanssa saa kavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Toisaalta arki-illat on mukavan rauhallisia verrattuna niihin viikonloppujen asadokarnevaaleihin!

Päivällinen syödään kymmenen aikaan. Se on perheen yhteinen hetki ja aika vaihtaa kuulumiset. Siinä alkaakin päivä olla pulkassa, mutta ruoan jälkeen tehdään vielä läksyjä, korjataan oppilastöitä tai ollaan pitkään koneella. Hämmästelen sitä, miten vähillä unilla täällä pärjätään!

Vielä hieman muita kuulumisia viikolta. Nyt olin ensimmäisellä AFS-leirillä, jonne saapuivat lisäksi vaihtareita parista pohjoisemmasta kaupungista. Hauskaa oli, leikittiin leireille tyypillisiä yhteisleikkejä (ninja, tukkihumala sekä hassu taputuskisa espanjaksi) ja päiviteltiin tätä menoa. Kaikilla vaihtareilla on ollut hyviä ja huonoja hetkiä, kaikilla on suunnilleen samat haasteet ja odotukset. Musta on ihanaa, että mulla on niin paljon aikaa vielä oppia uutta ja tehdä täällä kaikenlaista!

Chilessä

Heippa,
pääsiäisen pitkänä viikonloppuna teimme perhetuttujen kanssa retken Chilen puolelle. Matkalla ajettiin kahden muun Tulimaan kaupungin läpi: Tolhuin (asukkaita 3000) ja Río Grande (65 000). Tosiaan on hyvä juttu, että tykkään Ushuaiasta, sillä poiskaan en taida päästä. Río Grandeen ajettiin autolla noin kolmessa tunnissa, mutta Tulimaan ulkopuolelle matkustaessa käytännössä ainoa vaihtoehto on lentää.

Ushuaia, Tolhuin, Río Grande ja lopulta Lago Blanco, Chile. Rajaa ylittäessä piti kirjaimellisesti ylittää joki, ja vastaan tuli hieman käytännön ongelmia.

Lopulta päästiin jatkamaan matkaa yöpaikkaan Lago Blancon rannalle. Yöpaikassa oli pieniä mökkejä vierekkäin ja yhteinen rakennus ruokailua varten, mitähän se on suomeksi... Majatalo kuulostaa aika eeppiseltä. Istuttiin iltaa rauhassa ja pelailtiin korttia sekä Scrabblea.

Mä näytän ihan siltä että osaisin keksiä kolmenkymmenen pisteen sanoja espanjaksi, enkö vain?

Mun kielitaidossa on meneillään kai joku taitekohta. Ymmärrän ehkä 60 prosenttia puheesta ja pysyn mukana keskustelussa - kunhan mun ei itse tarvitse sanoa mitään. Taidan vältellä virheitä ja luovuttaa liian helposti... Koulussa seurailen muiden juttelua, ja aika usein mulla on jotain sanottavaa aiheeseen, mutta kun oon vihdoin muodostanu lauseeni, kaverit puhuu jo seuraavasta asiasta. Nyt kai täytyy vaan pakottaa itseni juttelemaan kaikille ja olemaan välittämättä sanojen suvuista tai verbimuodoista! Sitä paitsi on ihan sama, jos mä sanonkin jotain outoa tai aiheeseen liittymätöntä. Se, että mä olen Suomesta ja syön päivällistä viideltä, on jo yhtä kummallista kuin jos ratsastaisin karhulla kouluun!

Sää on ollut selvästi kylmempi ja tänään satoi jo ensimmäistä kertaa räntää. Tällä viikolla Buenos Airesissa rankkasateet ovat aiheuttaneet pahoja tulvia, ja ihmisiä on kuollutkin. Koulussa kerättiin vaatteita ja ruokaa lähetettäväksi alueille. Sellaiset sateet ovat kuulemma todella harvinaisia. Täällä alhaalla sataa ja tuulee paljon aina, mutta nyt on ollut kauniitakin päiviä eikä tietoakaan tulvista.

Tulimaan maisemaa ja hilpeitä guanacoja, joista en valitettavasti saanut parempaa kuvaa. Autosta näkyi kilometrikaupalla ruohikkoista maata, jota reunustaa metsäalueet tai vuoristot (joiden takana todennäköisesti on lisää ruohomaata). Muuten Chilen näkeminen jäi vähän vähäiseksi matkustustavan takia; ensin ajetaan autolla kauniiseen paikkaan, kävellään ja katsellaan maisemia ehkä puolisen tuntia ja sitten aletaan syömään!

Frutillas, nam!

Ruoka on hyvää, mutta mitään terveysintoilijoita ei täällä olla. Esimerkiksi riisiin sekoitetaan voita ja salaatit uivat aina öljyssä. Muutenkin vihannesten syöminen on vähän eri tasolla; eräänä päivänä salaatti oli perunaa ja kananmunaa. Mä sitten mielenosoituksellisesti syön banaanin aamupalaksi ja leikkaan omenaa lounaalle.

Telkkaria oon kattonut jonkun verran kotona, ja koulussa on järjestetty pari leffailtaa yläasteen oppilaille (voi tätä koulua). Molemmat elokuvat ja suurin osa ohjelmista on englanniksi espanjankielisin tekstein. Toisaalta oon katsonu pelkästään sellasia ohjelmia, jotka itse tunnen. No, kattelen lisää ja kerron, ja kieltämättä Frendejä tai Sormusten herraa olisi oikein viihdyttävää katsoa espanjaksi dubattuna!

Musiikki taas on suurimmaksi osaksi espanjankielistä. Ne, jotka mainitsevat mulle tuttuja bändejä, sanovat kuuntelevansa erilaista musiikkia kuin muut. Juttelin yhen musajätkän kanssa, joka sanoi, että sen piireissä moni kuuntelee Nightwishia. Käytiin siinä keskustelu laulajien paremmuudesta, ja lopulta mä ohimennen mainitsin, että nehän on suomalaisia. Ai on vai?!?