Matkustan ympäri maailmaa

Ensimmäistä kertaa vuoteni aikana jätin Tulimaan saaren ja pääsin matkustamaan maan muihin osiin. Kyseessä oli AFS:n järjestämä vapaaehtoinen matka kaikkein pohjoisimpiin provinsseihin.

Ihan ensin haluan huomauttaa, että Argentiina on valtava maa. Aloitin matkan lentämällä Ushuaiasta Buenos Airesiin 2300 kilometrin matkan. Vertailun vuoksi: matka Helsingistä Roomaan on 2200 km.

Pääkaupungista lähdin bussilla saapuakseni aamulla Resistenciaan Chacon provinssiin, hieman Buenos Airesista pohjoiseen, kokoontuakseni muiden vaihtareiden kanssa. Tutustuttiin toisiimme, käytiin kävelemässsä kaupungilla ja valmistauduttiin viettämään toinenkin yö bussissa. Junan sijaan Argentiinassa matkustetaan enemmän juuri tällaisilla pitkän matkan busseilla, joissa onneksi on lentokoneitakin mukavammat istuimet ja mukavuuksia lämpimästä ruoasta elokuviin.

Bussiterminaalissa iski todellisuus vastaan, kun kohtasimme viisi miljoonaa sormenmittaista mustaa lentävää torakkaa. Mut ois ehdottomasti pitäny sijoittaa sinne koko vuodeksi, oisin ehkä oppinu itse listimään kotiin eksyvät hämähäkit! Oon päässyt elämässä liian helpolla.

Seuraavana päivänä saavuttiin ensimmäiselle hotellille - Saltan provinssissa sijaitsevaan Saltan kaupunkiin (mielikuvitus!). Hetken levon jälkeen lähdettiin tutustumaan kaupunkiin. Saltaa kutsutaan lisänimellä La Linda, Kaunis, ja pitäähän se paikkaansa.

Huomasin heti, että Ushuaiaan verrattuna ero oli valtava. Meno on vielä enemmän latinoamerikkaa; ihmiset jäävät iltaisin talojen ulkopuolelle istumaan iltaa, juomaan matea ja soittelemaan kitaraa. Hintataso on paljon halvempi ja väki köyhempää, pieniä lapsia kaduilla. Eurooppalaisena kulkeminen herättää paljon huomiota. Mulle tietenkin erilaista oli se lämpö ja aurinko! Olin elänyt kaksi talvea vuoden sisällä, valkoisena kuin oisin jauhopussiin sukeltanut, ja nyt sain kulkea kolmenkymmenen asteen lämmössä.

Salta sijaitsee kahden vuorijonon välissä laaksossa. Noustiin kukkulalle ihailemaan aurinkoista näkymää kaupungista, taustalla Andien vuorijono, joka kulkee Etelä-Amerikan halki Karibianmereltä Tulimaahan asti.

Seuraavana päivänä matkustimme Jujuyn (äännetään Huhui) provinssiin, Argentiinan kaikkein pohjoisimpaan osaan. Sieltä matkaa Ushuaiaan on 3600 km – Helsingistä lähdettäessä päädyttäisiin Egyptiin. Jujuyn asukkaat ovat inkojen jälkeläisiä, kylät pieniä ja perinteistä elämäntapaa pidetään yllä turismin avulla.

Salta (A) muodostaa kaaren Jujuyn provinssin ympärille. Jujuy on korkealla vuoristossa ja sadetta on ainoastaan kesällä joulukuusta helmikuuhun, jonka jälkeen seuraa yhdeksän kuukauden kuivuus ja vettä saa ainoastaan vuorilta pulppuavista lähteistä.

Maisemat ovat upeita ja jälleen täysin erilaisia Saltaan verrattuna.

 Katolinen uskonto on sekoittunut vanhoihin luonnonuskontoihin, ja asukkaiden uskontoon kuuluvat sekä äitimaa, muut jumalat (aurinko, kuu) että katolilaisten Jumala. Edelleen on tapana haudata ihmiset korkealle vuoristoon, jotta taivaaseen olisi lyhyempi matka.

Uskomuksen mukaan Jumala maata luodessaan maalasi värit kaikkeen luomaansa ja laittoi yli jääneet värit Jujuyn vuoristoon.

Kauriin kääntöpiirillä!

Viimeisenä päivänä Saltassa pääsimme seikkailemaan Río Juramentoa pitkin. Hauskaa oli, eivätkä nuo maisematkaan ihan vaatimattomia ole!

Kolmannen päivän jälkeen piti taas pakata tavarat. Lähdimme jälleen kohti Resistenciaa ja sieltä Misionesiin asti. Vietimme bussissa 24 tuntia yhteen menoon...

Lopulta saavuimme Misionesiin, matkan viimeiseen provinssiin. Majoituimme hotellissa lähellä kolmen valtion rajaa: Argentiina, Brasilia ja Paraguay. Misiones on kuuluisa Iguazún vesiputouksista, jotka ovat maailman vuolaimpia.

Ja jälleen maisemat vaihtuivat täysin. Misionesin kasvillisuus on subtrooppista sademetsää, argentiinalaisittain selvaa. Maa on raudasta punaista ja kasvillisuus runsasta, joten koko maisema kylpee karkkiväreissä!

Maaperä on Argentiinassa hyvin rikasta. Jujuyn vuorten väri johtuu juuri mineraaleista, ja maa on saanut nimensäkin (lat. argentum, hopea) jo alkuperäisväestöjen työstämästä jalometallista. Misionesissa vierailimme kaivoksessa, jossa louhitaan koru- ja jalokiviä.

Ja taas päästiin seikkailemaan! Ajettiin puoli tuntia autolla kansallispuistoon ja kuljimme kymmenen minuutin matkan pienellä polulla. Viidakon väki pysyi onneksi piilossa, en ollu vielä toipunut niistä torakoistakaan...

Tuolla vaijeria pitkin käytiin roikkumassa yhteensä noin 800 metrin matka kolmessa osassa. Nähtiin vehreys lintuperspektiivistä ja lyötiin vetoa siitä, kuinka moni törmää puuhun jarrutuksen epäonnistuessa.

Laskeuduttiin vesiputousten välissä liukasta kallionseinämää pitkin. Kuvassa näkyy kuinka köysi taittuu kiipeilijän alapuolella vasemmalle, meidät tosiaan uitettiin siellä putouksessa!

Argentiinan lisäksi opin paljon uutta muistakin maista kavereiden kertomana. Esimerkiksi Thaimaassa kaikkien tyttöjen on leikattava hiuksensa koulua varten niin, että ne eivät ulotu olkapäille. Japanilaistytöt taas meikatessaan pistelevät muovitikulla silmäluomet kaksinkerroin saadakseen silmät näyttämään suuremmilta!

Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian erottava joki:

Matkan viimeisenä päivänä lähdettiin vihdoinkin ihailemaan Iguazún vesiputouksia. Ne ovat Niagaran putouksia sekä vuolaammmat että korkeammat (70 m). Ylempänä joessa sijaitsee ns. Paholaisen kurkku, lähes suljettu ympyrä, joka muistuttaa valtavaa viemäriä. Osa vedestä kulkeutuu pidemmälle ja putoaa pienempinä putouksina.

La Garganta del Diablo:

Putoukset helikopterista nähtynä. En omista kuvaa.

Putousten ympärille on perustettu luonnonsuojelualue. Kuitenkin turistien jättämät ruoantähteet houkuttelevat useita lajeja.

Coatí, nenäkarhu.

Lopulta piti taas laittaa laukut kasaan ja pakkautua bussiin. Viikko oli tietenkin mennyt liian nopeasti, hyvästeltiin toisemme ja lähdettiin kaikki kohti kotikaupunkejamme. Huomasin, että koulu loppuu kolmen viikon päästä, ja kahden kuukauden kuluttua palaan Suomeen. En voi uskoa, mihin mun vuosi meni?

Ihan tavallista erilaista elämää

Moikka!

Täällä ollaan tosiaan asusteltu kahdeksan kuukautta ja ihan hyvän aikaa taitaa olla viimeisestä päivityksestäkin. Valittelin että kaikki on niin tavallista, ettei kirjoitettavaa ole!

Elokuussa saapuivat uudet vaihtarit! Yhtäkkiä Priewn kanssa oltiinkin niitä vanhoja ja viisaita jotka osasivat kaiken. Meidän koulun menoa ihmettelemään tulivat Céline ja Antoine (Belgia) ja Ailish (Yhdysvallat). Tän kuvan tyttöihin oon tutustunut kaikkein parhaiten. Välillä juodaan matea ja innostutaan uusista jutuista, välillä valitetaan yhteistä turhautumista ja valmistetaan ruokia omista maista gauchoilun vastapainoksi. Espanjaksi tietenkin, alkuun potkaistiin sitä joka sanoo englanninkielisen lauseen!  

Kevättalvella ehdin muun muassa käydä luistelutunneilla, laskettelemassa, ohjata suomalaista kansantanssia, aloittaa jazz-tanssin, oppia truco-korttipelin (lattariversio pokerista), pitää esitelmiä kotosuomesta, tehdä sovinnon koiran kanssa ja roikkua kavereilla aamuyöhön. Jälkimmäinen lukukausi on ollut todella paljon helpompi kuin ensimmäinen, kun kielen ja pahimpien kulttuurierojen kanssa on tullut tutuksi.

 

AFS edustaa! Kansainvälisenä rauhan päivänä leivottiin pikkuleipiä ja mentiin jakamaan niitä keskustaan. Herätettiin taas mukavasti huomiota!

Ehdin jo välissä unohtaa, miten kaunis tää paikka on!

 AFS:n tapaaminen: kuva kertokoon kaiken!

Vuosittain Ushuaiassa järjestetään klassisen musiikin festivaali, jolloin kahden viikon ajan on konsertteja joka päivä. Esiitymään tulee sekä kansainvälisiä että paikallisia muusikoita. Koulun kanssa käytiin katsomassa muutamana iltana, todella hienoja esityksiä!

Varsinaisten konserttien lisäksi järjestettiin paljon muuta tapahtumaa. Yhtenä iltapäivänä ohjelmassa luki "masterclass de piano" ja mä tietenkin menin katsomaan. Tarkoituksena oli, että kroatialainen ammattipianisti pitää avoimen oppitunnin kaikille halukkaille, mutta kukaan paikallaolija ei halunnutkaan soittaa. Päätin ilmoittautua ja soitin, jännityksestä huolimatta ihan kunnialla ja sain todella hyviä neuvoja. Sen jälkeen pianisti lähti pois, mikä tätä porukkaa vaivaa? Seuraavalla viikolla näin tunnista tehdyn lehtijutun, hahaa oon melkein kuuluisa!

Tänä viikonloppuna vietettiin Halloweenia, ja Ailish halusi näyttää kuinka Coloradossa juhlitaan. Täällä nuorison vapaa-ajanvietto on raivostuttavan aamuyöpainotteista; iltayhdeksään asti jokainen roikkuu koneella edes ajattelematta valmistautumista saati lähtöä. Puoliltaöin kaikki ovat ehkä saapuneet paikalle. Vaihtareiden kanssa saadaan vähän soveltaa ja kokoonnutaan yhteen jo iltapäivällä viettämään aikaa ja valmistelemaan, pidetään hauskaa siis paljon pidempään!

Ensi viikolla lähden AFS:n järjestämälle matkalle maan pohjoisosiin, sieltä lupaan ottaa kuvia!

Kaikille parhaat terveiset!

Saana

– Sí como no. – ¡Che, boludo!

Moikka! 

Tänään aloitettiin kevätlukukausi ja neljän viikon loma on ohi. Lomalla tein joka päivä jotain erilaista ja nautin olostani. Itse talvi ei ole kovin kaunis ollut, kaikki satanut lumi sulaa seuraavana päivänä ja mutaa on kaikkialla. No, nyt on selvästi kevät jo tulossa! Kouluun meneminen ei ollut niin kamalaa, pääsen näkemään kavereita ja niin, istumaan lattialla.

Ensimmäisellä lomaviikolla Ushuaiassa pelattiin valtakunnallinen jääkiekkoturnaus. Pelaajia oli 10-vuotiaista aikuisiin asti. Järjestöaktiivit tuttuun tapaan pitivät kahviota ja kentälle tultiin porukalla pelejä katsomaan. Kyseessä on Etelä-Amerikan suurin jääkiekkotapahtuma, joten lätkä on aika alullaan Argentiinassa...

Mun Buenos Airesissa asuvat isoveljet tulivat lomalla kotiin, joten liikennettä on kotona riittänyt. Yhtenä iltana toinen kysyi, voisiko sen kaverit tulla illalla syömään asadoa: "meitä on sitten 20..." 

Yhdelle perhekokoontumiselle äiti teki paellaa, nam!

Ema, Pedro, Marisa, Saana, Juan sekä Moro, joka tapansa mukaan haluaa mukaan perhepotrettiin. (Epävirallinen vaihtarivalitus: tähän mennessä toi koira on pissannut kolmesti mun huoneen lattialle. Sanotaan, että sitten osaa kunnolla vierasta kieltä kun osaa riidellä sujuvasti. Lasketaanko jos suuttuu koiralle?)

Muuten mulla menee kotonakin hyvin, me ollaan jo perhe. Ne tuntee mut tosi hyvin ja mä tunnen ne; ne ymmärtää kun tarvitsen yksinäisyyttä ja istun vaan hiljaa, ja mä taas annan niiden huutaa keskenään enkä häiriinny perheriidoista. Totta kai ihan aina, kun taloon tulee täysin vieras ihminen toisesta kulttuurista, jossain vaiheessa astutaan toisten varpaille tai ainakin hypitään silmille. Kohteliaisuus ja huomaavaisuus eivät tarkoita samaa kaikille, ja muutamia kertoja ollaan jääty ihmeissämme tuijottamaan toisiamme puolin ja toisin: tekeekö se ihan tosissaan noin... Puhumalla kuitenkin kaikki selviää, ja mulla on todella ihana perhe! 

AFS:n kuudesta vaihtarista neljä lähti kotiin loman alussa. Jäätiin tänne kahdestaan thaimaalaisen Priewn kanssa, ja vähän yksinäiseltä on lomalla tuntunut. Tässä on puoliväli, mitä nyt, joko aletaan laskea päiviä paluuseen, joko saa alkaa laskea? Vai tarkoittaako se että mä haluan lähteä kotiin? Enkä halua! Vuoden vaikeimpien päivien jälkeen päätin mennä taitoluistelutunneille, jutella ihan kaikille kaikkialla, panostaa vielä enemmän espanjan kieleen, tutustua uusiin vaihtareihin elokuun lopulla tosi hyvin, matkustaa maan pohjoisosiin ja juoda matea eli elää hienoa vaihtarielämää!

Yhtenä iltana Priew ja mä päätettiin tehdä ruokaa kummankin kotimaasta, ja lopulta tultiin meille tehtyämme hyvin oudot ostokset: sushiriisiä, ruisjauhoa, hedelmiä, maitoa, kinuskimaista maitoa (?!), jäätä (hei tää on sentään Ushuaia) ja maissia.

Mun tietämättä meille tuli ystäväperhe Buenos Airesista, jotka kävivät Ushuaiassa ensimmäistä kertaa eivätkä todennäköisesti tienneet että mä edes asun tässä talossa. No, tervetuloa vaan, tässä olisi sitten kansainvälinen illallinen...

Ja kaikki ennakkoluulot osoittautu turhiksi, sekä piirakat että jälkkäri maistuivat hyvin! 

Priew sanoi, että suurimmassa osassa thaikodeista ei ole uunia ollenkaan, sillä kaikki ruoka (riisi, vihannekset) kypsennetään vedessä liedellä.

Viiden kuukauden jälkeen päätettiin vihdoin käydä museossa. Ushuaiassa oli 1800-luvulla neljän alkuperäisheimon lisäksi muutamia luonnontutkijoita sekä rangaistussiirtola. Valittiin siis museo, joka toimii vanhassa vankilarakennuksessa.

Tulimaan intiaaneista oon nähnyt paljon kuvia ja voisin kertoa joku kerta enemmänkin. Se on hyvin surullinen tarina, kuten kaikki muutkin amerikkalaiset alkuperäiskansat. Muutamassa kymmenessä vuodessa 1900-luvun alussa kaikki menehtyivät tavalla tai toisella eurooppalaisten vaikutuksesta. 

Vankilamuseo oli hurja, ensinnäkin jääkylmä ja potentiaalinen kauhuelokuvan kuvauspaikka. (Käytiin muuten viime viikolla katsomassa yksi kauhuleffa. Yleensä kaikki leffat voi katsoa osassa näytöksistä dubattuna espanjaksi, mutta tätä ei. Harmi, olisin halunnut kokeilla pelottaako se vai kuulostaako niin serranolta että jo naurattaa!)

Kodikkaasti kaakaolla vankilan aulassa. Me ollaan Priewn kanssa (nimen lausuminen englanniks vois osuu aika lähelle) tutustuttu tosi hyvin, kuljetaan kaupungilla kahdestaan ja kikatetaan. Vakiokahvilan myyjä kysyi kerran, mistä me ollaan kotoisin, ja ihmetteli mitä suomalainen ja thaityttö täällä tekee. Vastattiin, että ei me oikein tiedetä mutta hauskaa on! Nykyään myyjä tervehtii meitä aina, että mitäs ne brunette ja blondi tänään haluaa?

Hauskaa koulun alkua kaikille!

P.S. Otsikko on sanonta. Sí como no, "kyllä kuin ei" tai "kyllä miten ei". Ton sain vastaukseksi isältä kysyessäni, pääseekö hän hakemaan meitä kaupungilta. Piti laittaa toinen viesti perään, että niin siis pääsetkö... Jälkimmäinen osa on hyvin argentiinalainen huudahdus, joka jääköön suomentamatta.

Tú no puedes comprar el viento

Holaa todos!

Kyllä mä tänne edelleen kirjoitan. Laatu on tärkeämpää kuin määrä, ja sellaista luomisen tuskaa aina koen, että parempi on ryhtyä tähän kerran kunnolla!

Nyt on talviloma alkanut ja ensimmäinen lukukausi takana. Toiset vaihtarit tekevät jo paluuta kotimaihinsa, ensi viikolla lähtevät elokuussa saapuneet vuosivaihtarit. Meitä jää tänne AFS:ltä kaksi. Kaikkien jäähyväisten keskellä oon itsekin miettinyt aika paljon, mitä aion tehdä palatessani, ja ajatukset ovat olleet aiempaa enemmän Suomessa. Vähän tulee sellanen fiilis, että millasta oliskaan olla taas kotona... mutta kyllä mua harmittaisi, jos olisin vain puoleksi vuodeksi lähtenyt.

Suomesta ei tosiaan paljoa tiedetä, vaikka suurin osa tuntuu sijoittavan sen Skandinaviaan ihan oikein ja kysyy, kuinka kylmä siellä oikeasti on. Revontulista kysellään ja aika moni osaa yhdistää Nokian ja Angry Birdsin, joita molempia näkee täällä usein. Kerran ihmettelin, kun äidinkielenopettaja alkoi kyselemään jotain pahvilaatikoista, ja hetken päästä tajusin että kyse on äityispakkauksista. Joo, totta on, mäkin nukuin elämäni ensimmäiset yöt kartonkilaatikossa...

9. heinäkuuta juhlittiin itsenäisyyspäivää, koulussa oli samantyyppinen juhla kuin viimeksi. Mun ryhmän kanssa tehtiin valtava Argentiinan kartta ja viisivuotiaat valmistivat karnevaaliesityksen kansanpukuineen.

(Islas Malvinas eli Falklandsaaret kuuluvat poliittisesti Isolle-Britannialle. Tästä on väännetty ainakin kolmekymmentä vuotta eikä loppua näy. Englannin valta Argentiinan manneralueella koetaan valtavana vääryytenä ja jopa virallisiin Argentiinassa painettuihin karttoihin kirjoitetaan: Islas Malvinas, Argentiina.)

Kerroin viimeksi päässeeni mukaan soittamaan muutaman muun soittajan kanssa. Nyt käytiin Rio Grandessa (200 km pohjoiseen) soittamassa kaupungin järjestämässä juhlatilaisuudessa. Mukavaa oli!

Rio Grande ei tosiaan oo mikään kaunis paikka. Kaipasin vuoria!

Argentiina siis on monien muiden latinomaiden lailla talousvaikeuksissa ja politiikka korruptoitunutta. Argentiinan peson inflaatio on ollut rajua, jopa 20% vuodessa. Ushuaiassa ei varsinaisia huonoja alueita ole, mutta kyllä sen huomaa. Esimerkiksi koululuokat keräävät rahaa lähteäkseen matkalle viimeisenä vuonna. Mun ryhmä olisi lähdössä vuoden päästä, mutta meille sanottiin, ettei vielä kannata aloittaa; nyt kerätty raha ei vuoden päästä ole enää sama summa.

En tiedä, mitä tästä uskaltaa kirjoittaa. Tän maan politiikasta on vaikea saada yhtään minkäänlaista käsitystä. Kaikesta huolimatta ovat ylpeitä kahdensadan vuoden itsenäisestä historiasta ja aiemmista vaikeuksista selviämisestä.

Espanja on mulle yksi valtava palapeli, joka jo sujuu ja ymmärrän käytännössä kaiken, mutta äskenkin puhuin luunmurtumista (fractura) leivonnaisten (factura) sijaan. Espanjassa on ihan omia piirteitä ja hienouksia, joita ei muissa mun osaamissa kielissä ole. Diminutiivi on tosi suloinen, kuinka hetki on rato, pikkuhetki ratito ja vielä pienempi hetki ratitito... Toinen juttu, josta mä tykkään, on johdonmukaiset yhdyssanat. Pesukone on pesevaatteet (lavarropa), vaatekaappi säilytävaatteet (guardarropa) ja palapeli mahtavasti rikopäät (rompecabezas)!

Leikin vähän turistia ja nappasin kameran mukaan lähtiessäni englannintunnille. Kaikki lumi suli pois ja nyt on monta viikkoa ollut pelkkä muta jäljellä. Mitenkään erityisen paljon ei sada eikä tuule, mutta onhan tää melkoisen syksyinen sää. Ei se täälläkään normaalia ole tähän aikaan vuodesta...

Ruokakaupassa vastassa on tietenkin hyllykaupalla matea:

Kinuskityyppistä Dulce de Lechea:

Kotona juodaan pullovettä. Ja no, hedelmiä voisi syödä enemmänkin.

Alfajor-leivoksia (joko sanoin että kaikki vaihtarit lihoo? :D)

Yleiskuva kassoista, tossa vaiheessa alkoi vähän jännittää että milloin herätän liikaa epäilyksiä.

Bussipysäkki ja roskakori, ne on ihan oikeesti ihmisten pihoillakin tollasia törröttäviä kehikkoja. Postilaatikot puolestaan muistuttaa enemmän linnunpönttöjä.

Roskista sen verran, että ekologiset arvot eivät tosiaan saa kovin suurta huomiota. Talot lämmitetään öljyllä, tuuletetaan ikkunat avaamalla, kaupungin jätevedet lasketaan suoraan mereen ja paristot heitetään sekajätteeseen (!).

Bussissa. Eräänä iltapäivänä takaa kuului yhtäkkiä särkyvän lasin ääni, käännyin katsomaan ja selvisi, että joku oli heittänyt kiven ikkunaan. Sirpaleet päälleen saanut, poliisin virkapukuun pukeutunut nainen ravisteli silmät kiinni siruja vaatteistaan lattialle ja mä jatkoin matkaa kävellen tietämättä mitä ajatella.

Apteekista ostetaan lääkkeiden lisäksi meikit, hiustenhoitotuotteet ja ladataan bussikortit. Suurimmista apteekeista saa vaatteita, leluja ja pelejä...

Silti se on kaunis kaupunki!

 Poikkesin matkalla luistelukentällä. Se on ulkojää, kaupungin ainoa, ja siellä käyvät ihmiset vapaa-ajallaan, koulut liikuntatunneillaan ja taitoluistelun sekä jääkiekon harrastajat treeneissään. Iltaisin kenttä jaetaan osiin harjoituksia varten. Argentiinassa ei tosiaan luistelua paljon harrasteta, mutta Ushuaiassa sitäkin enemmän.

Veljen treenit; Martín oranssissa paidassa totta kai ensimmäisenä.

Lomalla ollaan kotona, isommat veljet tulevat käymään kotona Buenos Airesista. Kaikki toivovat lunta, jotta pääsisi rinteeseen, ja muutenkin talvilomalla eletään aktiivisesti (ilman joulua?!?). Mä en tiedä vielä, mitä teen, lattarityyliin suunnitelmat muuttuu lyhyellä varoitusajalla ja ei kai sitä lomalla tarvitse mitään hyödyllistä tehdäkään. Mukavaa kesää!