torstai 2. tammikuuta 2014

Miten voi olla kevät - marraskuun kuudestoista?

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Koska elin viimeiset viikot Ushuaiassa täysillä, en blogiin kirjoittanut. Anteeksipyyntöni. Tällä hetkellä asustelen jo Buenos Airesissa sukulaisilla, aikomuksena on kahden viikon päästä jatkaa lentokoneella Lontoon kautta Helsinkiin. Päivitän siis hieman myöhässä marras- ja joulukuun tapahtumat, naurut ja haikeat hyvästit, sisäinen täydellisyydentavoittelijani ei kestäisi kesken jätettyä matkapäiväkirjaa...

Bueno, por el pedido de mi querido papá ("pero no tenés ni una foto de tu familia!") subo un par de fotos con ustedes también. No tengo palabras para decirles gracias por todo, los quiero mucho y espero verlos muy pronto!

Isän vaatimuksesta ("sullahan ei oo yhtään kuvaa sun perheestä!") laitan pari kuvaa meiltä kotoa. En tiedä miten sanoa kiitos kaikesta, jonka ovat mun vuoksi tehneet.


Pa: Saana, querés tomar algo?
– No, no gracias.
– Leche? Jugo? O té?

Iskä: Saana, haluatko jotain juotavaa?
– Ei, ei kiitos.
– Kaakaota? Mehua? Vai teetä?



Marraskuun lopulla pitkänä viikonloppuna sain uuden mahdollisuuden matkustaa. Yhdysvaltalainen Ailish lähti perheensä kanssa käymään El Calafatessa, manteren puolella keskellä Patagoniaa.


Matkaa tehtiin autolla, ja puolen päivän aikaan päästiin ylittämään Magallanesinsalmi Chilen puolella. Maisemat ovat ruohikkomaata, jota jatkuu silmänkantamattomiin. Iltaan mennessä päästiin jo El Calafateen, pieneen turistikylään vuorten ja Lago Argentinon välissä.


El Calafaten ympärillä luonto on vihreämpää, ja kansallispuistossa kulkee monia vaellusreittejä. Näimme paljon retkeilijöitä rinkat selässä, kuulimme runsaasti eri kieliä ja löysimme jopa Ailishin maanmiehiä. Mä itse bongasin ensimmäiset suomalaisturistit lentokentällä Buenos Airesista palatessa, "perkele ku näähän menee jonossa ohi" ei voi johtaa harhaan.




Calafaten kansallispuiston tärkein kohde ovat kuitenkin jäätiköt. Vuorille satava lumi ei sula koskaan ja valuu järveen asti valtavana massana. Jäätiköitä pääsee parhaiten katsomaan järjestetyillä veneretkillä. Me onnistuttiin valitsemaan juuri oikea aurinkoinen päivä. Vähitellen maisemaan alkoi ilmestyä kelluvia jäälohkareita, yhä suurempia matkan edetessä, kunnes saavuimme jäätikkö Uppsalan reunalle. (Uppsala, hurraa eurooppalaiset maailmanvalloittajat!)



Järviveden maitomaisuus johtuu mineraaleista, joita jäätikkö irroittaa vuorilta alas valuessaan. Jäätiköstä lohjenneista, kelluvista jäävuorista pinnan päällä näkyy ainoastaan 10 prosenttia koko vuoresta! Sininen väri on kuulemma näköharhaa. 





Kartasta näkee, kuinka valtavista massoista on kyse. Veneillä pääsee katsomaan ainoastaan kahdensadan mertin levyistä seinämää.



Jäätikkö Perito Moreno



Upeiden maisemien katselun lisäksi sain huomata, miten kaukana kaikesta Ushuaiassa oikeasti ollaan. Tulimaan saarelta pääsee pois vasta viiden tunnin automatkan, neljän tulliaseman ja yhden autolautan jälkeen; sittenkin edessä on tuhansia kilometrejä autiota Patagoniaa. Ushuaian mainoslause onkin El Fin del Mundo, maailman loppu. Kuitenkin osuvampi voisi olla kavereiden käyttämä "el culo del mundo", jota kaikessa ylevyydessään en taida kääntää. Googlettaa ken haluaa.



Marraskuussa matkalta palattuani oli jo lukuvuosi lopussa. Koulussa ei enää paljon muuta tehty kuin valmisteltu kevätjuhlaa. Mulla tosiaan on kolme veljeä, joten viimeisellä viikolla äiti kertoi kaikille innoissaan, että hän lähtee nyt ostamaan tyttärelleen kevätjuhlamekon! Nätti mekko löydettiinkin ja juhla pidettin. Mulle annettiin mun koulutyöt ja vuoden aikana otetut valokuvat aivan kuten kaikille muillekin. Hiljaa istuminen, maalaaminen, piirissä laulaminen ja kaikki muu ihmehippitouhu on alkanut tuntua vähemmän oudolta.

Oon myös tosi tyytyväinen, että lähdin Suomessa kesken lukuvuoden aloittaakseni koulun täällä helmikuussa, näin sain käytyä täällä vuoden alusta loppuun. Elokuussa saapuneilla vaihtareilla jäävät molemmat lukukaudet irrallisiksi, ja välissä lähes kolmen kuukauden kesäloma ei ole hyvä joulunajan koti-ikävän lisäksi. Koulu on tärkeä osa vaihtarivuotta, oli se sitten taidepainotteinen "experimental"-koulu, yksityinen katolinen koulu tai julkinen oppilaitos jonka luokista tipahtavat katot alas. Jotenkin se ilmainen kouluruoka kumiperunoineen alkaa näyttää aika hienolta!