sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kaksi kuukautta!

Moikka!
Vaikka aika on kulunut käsittämättömän nopeasti, edelliset kaksi kuukautta tuntuvat ikuisuudelta. Oon tottunut kuulemaan espanjaa, tutustunut ihmisiin, päässyt mukaan elämänrytmiin ja alkanut ymmärtää kulttuurieroja. Kerran istuin ajatuksissani välitunnilla kun yksi opettaja tuli kysymään, mitä mä ajattelen kun mua noin hymyilyttää. Vastasin, että tässähän mä nautin vaihtarivuodestani. Ehei, kyllä edelleen päätäni pyöritellessäni mietin, minkä sattuman oikun kautta mä olen päätynyt tähän paikkaan näiden ihmisten keskelle!

Espanja sujuu paljon paremmin. Jos vastaan kysyjälle puhuvani espanjaa vähän, joku tuttu sanoo että älä valehtele! Edelleen kielen takia mä istun aika paljon hiljaa, mutta yhä enemmän saan heitettyä kommentteja ja jopa vitsejä jutteluun. Kotona puhutaan kaikki espanjaksi ja jopa ruokapöytäkeskusteluissa pysyn mukana. Vitsejä en yleensä ymmärrä edelleenkään, mutta voi riemua kun saan sanottua jotain hauskaa ja sarkastista niin että kaikki nauravat!

Yhtenä iltana kokoonnuttiin muutaman luokkakaverin kanssa yhden tytön kotiin, juteltiin, syötiin ja pelattiin korttia. Loistava esimerkki näiden kahden kulttuurin eroista oli Chancho-peli, sika. Kyseessä on Aasi, jossa kerätään viisi samanlaista korttia, valmiina nostetaan peukalo pystyyn ja viimeinen joutuu ottamaan nimensä perään kirjaimen: A-A-S-I. Suomalaisessa versiossa annetaan yksi kortti kerrallaan ja sanaakaan sanomatta kytätään toisia. Tässä latinoversiossa tietenkin heitellään kortteja kymmenen kerrallaan, läiskitään käsillä pöytää ja huudetaan ohjeita. Mä olin tosi huono mutta hauskaa se oli!

Kerran koulussa välitunnilla pelattiin hirsipuuta suomenkielisillä numeroilla. Mä olin opettanut niille numerot tuhansiin asti, suomessa ne menee aika loogisesti. Ensin niiden piti arvata kirjaimet ("C!" "Sori mut sitä ei oo suomessa, saatte jo köyden!") ja sitten muistella mikä numero neljäsataakaksi on. Bussimatkalla niiden suurin huvi oli käskeä mua sanomaan joku 5829 ja nauraa miten jossakin kielessä voi olla niin pitkä sana.

Meidän koulussa ei ole lainkaan kokeita, mutta neljästi vuodessa oppilaat antaa kansionsa tarkistettaviksi. Kyllä niille ihan läksyä tulee ja nyt kaikilla on hirveä kiire ensi viikon tarkastuspäivää varten. Jokaisen aineen kohdalla on sisällysluettelo, jossa lukee kaikki tähän asti tehdyt työt. Toiset kattoo luettelostaan, mitkä tehtävät on kesken ja tekee ne. Mä katson mitkä tehtävät olen tehnyt ja otan loput pois mun listasta!

Multa tosi usein kysytään, mitä me syödään, mutta kertominen on vaikeeta (joskus sanotaan, että suomalainen ruokakulttuuri syntyi kun Suomessa ei ollut ruokaa eikä kulttuuria). Viikko sitten päätin ihan tehdä jotain ja niinpä eräänä iltapäivänä juostiin koko kaupungin ympäri etsimässä ruisjauhoja ja puuroutuvaa riisiä. Lopulta pääsin tekemään karjalanpiirakoita! Tein puuron sushiriisiin, ja sitä maitoseosta kaasuliedellä hämmentäessäni mua kyllä hirvitti. Lopulta se litku alkoi kuitenkin näyttää ja TUOKSUA riisipuurolta! Mama teki täydellisen taikinan, Gio täytti ja mä rypytin. Lopputulokseen olin todella tyytyväinen, näyttivät kauniilta ja maistuivat oikeilta. Piirakat syötiin munavoin kanssa ja kaikki tykkäsivät!



Riisipuuron voi tosiaan hyvin tehdä sushiriisiin. Risottoriisiäkin ehdottivat netissä, se on kuulemma halvempaa. Täytyy kokeilla. Jäljelle jäänyt riisipuuro syötiin kanelin ja sokerin kanssa. Mulla oli tosi hauska fiilis, kun kotona tuoksui joululta, maistui Suomelta ja kuulosti Argentiinalta.

Vaihtarikavereiden kanssa oon tavannut nyt entistä enemmän. Ne houkutteli mut tangotunneille, mikä on hauskaa, vaikeeta ja vähän kiusallista, koska joka kerta musiikin loputtua me aletaan vaihtamaan kuulumisia ja opettaja katsoo pahasti. Lisäksi me ollaan tavattu jonkun kotona ja käyty kävelyllä. Meitä katsotaan yleensäkin oudosti: selvästi ollaan täysin eri puolilta maailmaa, mutta puhutaan espanjaa, juodaan matea ja pidetään ääntä kahdenkymmenen edestä.

Suomi, Italia, Uusi-Seelanti, Thaimaa, Argentiina, Saksa eli ei sen kauempaa voitu kavereita löytää!
Koko kaksi kuukautta ollaan yritetty löytää mulle piano-opettajaa. Yksi lupasi jo tulla, mutta perui tunnin kolmesti peräkkäin ja me luovutettiin. Silloin kyllä ärsytti tää myöhästely.... Näyttää siltä, että en tosiaan löydä sitä opettajaa, mutta onneksi voin löytää nuotteja netistä ja soitella kotona. Monet mun kaverit soittaa jotain ja nyt ollaan sovittamassa yhtä kappaletta pianolle ja poikkihuilulle. Kuulen paljon hyvää musiikkia ja pitäisi kulkea kynä kädessä, jotta voisi merkitä listaan artistin nimen joka kerta kun kuulen kivan biisin!

Kuitenkin kahteen kuukauteen on mahtunut myös vaikeita hetkiä. Varsinaista koti-ikävää en oo potenut, vaikka tietenkin kaipaan kaikkia Suomessa. Haikeiden hetkien lisäksi on ollut pari kokonaista päivä, kun mikään ei onnistu eikä kukaan ymmärrä mua. Yhtenä päivänä olin flunssassa, ymmärsin väärin ja tein jotain tosi hassua ja kaikki harmitti. Kaverit huomas sen ja kaikki tuli kyselemään, että mikä on ja lohduttelemaan. Se auttoi, mutta tuntui vähän syylliseltä, kun heti saa valtavasti huomiota kun vähän näyttää nyrpeetä naamaa. Oikeasti mulla ei oo mitään syytä valittaa, oon todella tyytyväinen tähän kaikkeen ja kuljen koulussa hymyillen. Noi hetket vaan kuuluu vaihtarivuoteen, joten täytyy niistäkin kirjoittaa!

Tavallinen iltapäivä keittiön ikkunasta.
Sitten pari huomiota, joita en osannut sijoittaa mihinkään muualle:
Ushuaia on melko siisti kaupunki ja varsinkin täällä vähän kauempana keskustasta on todella hiljaista. Bussit kulkevat kahta eri reittiä eikä aikataulua ole, pysäkillä täytyy odottaa joko kaksi tai neljäkymmentä minuuttia. Koiria on paljon ja ne kulkevat kaduilla vapaina, ei ihan mun suosikkijuttu!
Ruokakaupat on joko tosi epämääräisiä kioskeja tai siistejä La Anonima -supermarketteja. Mun kaupassa käynti on aina pieni seikkailu, kun yritän löytää etsimäni, miettiä kuinka paljon se maksaa euroissa ja sitten päätyä vielä oikealle kassalle riippuen siitä miten maksan. Useampaan kuin kerran mua on katsottu ihmetellen kun teen jotain tosi hassua. Joskus vielä otan kameran mukaan; pitää varautua hymyilemään nätisti ja vakuuttamaan että kiltit vaihtarit vaan haluaa tallentaa vuotensa jokaisen hetken!

Voi, siellä Suomessa taitaa jo tulla kevät. Täällä on yhä kylmempää ja pimeämpää, mutta ei mua masenna yhtään!

Ensi kertaan!

3 kommenttia:

  1. Pakko nyt tulla kommentoimaan, ku luin kaikki postauksetki kerralla :) tä on aivan älyttömän ihana blogi ja sulla on ihana tapa kirjottaa ja vaikka postaukset ois pitkiä jaksan aina lukea loppuun :) yks parhaita lukemiani blogeja! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, on tosi kiva kuulla, että mun teksteistä tykätään ja blogi on kiinnostava. Nyt jaksan taas panostaa seuraavaan postaukseen - kiitos, kiitos paljon! :D

    VastaaPoista
  3. Hei Saana, voi että olet ehtiny jo nähdä monenlaista kahdessa kuukaudessa. Koulu on kyllä tosi erilaista kuin täällä! Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä...käyn aina välillä kurkkimassa onks sulla kuulumisia. Terkkuja myös Jenniltä Uniikista ;-). Sun koreografia on tosi hieno tyttöjen tanssissa. Terv.Kirsi

    VastaaPoista