Otsikon mukaisesti tällä viikolla kaikki on muistuttanut enemmän elämistä kuin vaeltelua. Mulla on ollut todella hauskaa ja oon tehnyt vaikka mitä, mutta lopulta aika tavallisia juttuja. Sitä paitsi kaikkialla en viitsi kulkea kamera kädessä. Siksi tän kerran teksti on vähän kuiva ja koulupainotteinen, mutta kyllä mä yritän kirjottaa jotain mielenkiintoista!
Koulussa viihdyn todella hyvin. Osallistun niin paljon kuin pystyn, eli kopioin valmiit tekstit taululta, mutta kenties puuduttavat opetuskeskustelut menevät multa iloisesti ohi. Pari pientä kirjoitelmaa oon tehnyt espanjaksi Suomen jätehuollosta sekä eräästä novellista, mutta lähinnä kielen takia. Kaverit auttaa mua ja yks päivä joku jaksoi selittää mulle pitkät pätkät painomerkkisäännöistä ja vielä sellaisella espanjalla, että ymmärsin! Hauskimmat hetket ovat kuitenkin liikuntatunnit, kun mennään melomaan pelkästään oman ryhmän kesken, riehutaan ja hörpitään matea.
Yhteiskuntaopin tunnilla kirjoitettiin ihan muistiinpanoja. Ne piti saada ylös opettajan sanelusta, enkä mä millään pystynyt edes kurkkimaan sanoja kavereilta sitä tahtia. Lopulta luovutin, laitoin tavarani laukkuun ja opettaja kysyi: "Saana, haluisitko sä viimeistellä sun kuviksentyön?" Lopputunnin oli sellainen olo, että tästä koko jutussa on kyse: kaverit sekä Suomessa että täällä kirjoittaa muistiinpanoja ja minä maalaan vesiväreillä.
Matematiikassa käsiteltiin yhtälöpareja. Se itse asiassa yllätti mut; kyllä se Suomen yläasteen matikkaa vastasi. Mä tietenkin tein kaikki tehtävät ihan eri tavalla kuin muut. Se, että meillä on sama opettaja matematiikassa kuin kuvaamataidossa, kertonee aika paljon tästä koulusta.
Joskus äidinkielen tunneilla jokaisen pitää lausua ulkoa opeteltu runo. Muilla ne on tietystä runokirjasta, mutta multa halutaan tietenkin kuulla suomenkielisiä runoja. Yleensä muistelen laulujen sanoja tai lastenloruja, mutta kerran olin poikkeuksellisen kierolla tuulella ja lausuin ylevä ilme kasvoillani: "Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku..." En tiedä mitä se kertoo mun vääristyneestä huumorintajusta, mutta huulta piti purra etten nauranut, kun porukka luuli kuulevansa kansallisromanttista runonlausuntaa!
Koska koulujen englannin opetus on varsin vähäistä, monet opiskelevat englantia vapaa-ajalla. Näitä järjestöjä on täälläkin useita, ja yhteen niistä AFS-vaihtarit pääsevät ilmaiseksi. Mulla on nyt englantia kahtena iltana viikossa. Oppitunnit on pienryhmissä ja mä oon selvästi pidemmällä kuin muut, mutta ei se mua häiritse. Mä puhun koko puoltoista tuntia tauotta vain siitä riemusta, että mun täytyy käyttää englantia! Lisäksi pääsen juttelemaan mukavia tutuille sekä yllätys, yllätys: juomaan matea. Mä totuin siihen kahdessa viikossa; nyt osallistun tähän sosiaaliteehetkeen irvistelemättä.
Koska kaikki on niin yltiöavoimia täällä, mun tuttavapiiri laajenee vauhdilla. Oon jo nyt perillä koko luokan (ja melkein koko koulun) suhdekuvioista, kun sekä omista että muiden asioista puhutaan vailla mitään sensuuria. Ushuaia on lopulta aika pieni paikka. Ihmisten kaveripiirit ovat laajoja ja hyvänpäiväntuttujakin tervehditään kuin parhaita ystäviä. Kaikki tuntevat toisensa, mikä on sekä hyvä että huono asia! Täytyy tosiaan vähän varoa mitä puhuu ja kenestä.
Nyt sain myös nähdä, miten paikallinen nuoriso viettää iltansa. Mentiin siis bolicheen tanssimaan. Lähdin kahden kaverin kanssa ja huvittuneen uteliaasti seurailin menoa. Samaa säätämistähän se osalla täälläkin on kuin Suomessa, mutta omien tuttujen kanssa mulla oli hauskaa. Alkuun kyllä totesin kuivasti, etten mä osaa tanssia. "Feel the music", mulle sanottiin! Täällä on ihan oma verbinsä tanssimaan lähtemiselle ja kyllä huomaa, että rytmi sekä hauskanpito on tällä porukalla verissä.
Vaikka välillä väkijoukossa joku yrittää kiskoa kädestä pitäen tanssimaan, Ushuaia on turvallinen kaupunki ja porukalla voi hyvin kävellä ulkona mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Ihmisten avoimuuden takia hämmentäviä hetkiä kyllä tulee vastaan: Välillä saan jopa juoksulenkillä kuulla kaikenlaisia kohteliaisuuksia. ¡Hola, rubia! ¡Hermosa! Se kertoo kyllä enemmän tästä kulttuurista kuin mun sädehtimisestä; huuteleminen on taiteenlaji eikä sinänsä mitenkään ahdistavaa.
Nyt tunnen myös kaupunkia paremmin ja tiedän suunnilleen, mistä suunnasta mitäkin löytyy. Vaikka luulisi, että näin kylmässä paikassa osataan taloja rakentaa kunnolla, melko mielenkiintoisia ratkaisuja välillä näkee. Ushuaiassa on kallista rakentaa ja kaupungista erottuu ne vähän paremmat sekä huonommat alueet selvästi.
Toisaalta, hinnoista keskusteltaessa joku päivitteli, että leffassa käynti maksaa neljä euroa ja mä en voinut olla pyöräyttämättä silmiäni!
Ai niin, viikolla tosiaan valittiin argentiinalaissyntyinen paavi. Mitään erityistä juhlistamista en huomannut, joku ehkä mainitsi asiasta koulussa. Kysyin perheeltä, onko se iso juttu argentiinalaisille, ja kuulemma ei kovin. Lähinnä se on hienoa maan saaman julkisuuden vuoksi, eikä siksi, että paavin kansalaisuudella olisi heille kovin suuri merkitys. Tosin mulla ei ole kovinkaan uskonnollisia ihmisiä täällä lähipiirissä, joten varmasti riippuu keneltä kysyy!
Melko rikkonainen ja täysin valokuvaton teksti, olen pahoillani. Loppukevennykseksi voisin sentään laittaa perinteeksi muodostuneet luontokuvat sunnuntairetkeltä:
Terveisiä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti