lauantai 2. maaliskuuta 2013

Hyvä ruoka, parempi mieli

¡Hola!
Multa on kysytty jo muutamaan kertaan, että millaista ruokaa täällä on ja nytpä kerron, että hyvää. Yleisestä käsityksestä huolimatta ruoka ei oo kovin mausteista kuten pohjoisemmissa latinomaissa.
Kuten kaikki ensimmäisenä varmaan ajattelee, lihaa täällä tosiaan syödään paljon. Päivällinen syödään myöhään ja se on perheen yhteinen ateria, joka syödään usein sukulaisten tai ystävien kanssa. Aamupala on makea; vaalean leivän päällä hilloa tai kinuskimaista dulce de lecheä. Hedelmiä ja salaatteja täällä kyllä onneksi syödään! Tähän mennessä oon siis saanu tosi hyvää ruokaa eikä nälkä oo tullu. Ainoastaan maten, kitkerän yrttiteen, kohdalla piti olla irvistelemättä! Tietynlainen kuppi täytetään teelehdillä ja päälle kaadetaan kuumaa vettä. Porukasta yksi juo metallisella pillillä kupin tyhjäksi, jonka jälkeen vettä kaadetaan uudelleen ja kuppi kiertää eteenpäin. Vielä en oo mateen tottunut, mutta toiset vaihtarit sanovat olevansa jo addikteja!



Kuvassa riippukeinu, piano, Moro-koira ja huonekasvi, joka sai väistyä pianon tieltä eikä oo löytäny vielä loppusijoituspaikkaa. Mulla menee välillä hermot ton koiran kanssa. Se innostuu kaikesta ja seuraavaksi laskee kuononsa polvelle näyttäen kärsivältä. Pakkohan sitä on siinä rapsutella, mutta annas kun lopetat! Onhan se ihana ja kai sille on annettava anteeksi koiruutensa.


Oon ehtinyt jo suunnilleen asettua taloksi ja päiviin alkaa muodostua rutiineja. Kuitenkin huomaan jo väsymyksen merkkejä ja tosi pienet hassut asiat alkavat ärsyttää. Mulla on ilmeisesti hyvin tyypillinen vaihtariflunssa, joten oon outo tyttö Finlandiasta, joka ei puhu mitään mutta yskii jatkuvasti!


Suurin turhautumisen aihe on kieli. Mä haluaisin todella paljon kysellä ja kertoa ja jutella ihmisten kanssa, mutta kun en osaa. Autossa mamán kanssa istun vain hiljaa ja tunnen itseni todella tylyksi! Onneksi kaikki ymmärtää ja mamán kanssa tullaan hyvin toimeen tälläkin kielitaidolla. Se jo toppuutteli mua pari päivää sitten ja sanoi, että mä oon perfektionisti; haluan oppia kaiken nopeasti. Tranquila, tranquila, rauhallisesti! Mä naurahdin ja lupasin rauhoittua, onhan tässä aikaa oppia.



Innokkaan opiskelijan preteritimuodot ja kaunokirjoitus.
Suomessa ja espanjassa on tosi erilainen sanapaino ja intonaatio, ja mä teen kaikkeni osatakseni kiekaista oikealla tavulla. Ihan mistään kiinan kielen tooneista ei ole kyse, mutta on niillä varmaan ilmeessä pitelemistä kun mä kuorin isäntäperheen ja syön mun perunoiden kanssa!

Lisäksi huumori on vieraalla kielellä vaikeeta. Mä oon monta kertaa tosikkona jotain todennut muiden sanomisiin ja jälkeenpäin saanut tajuta, että kyseessä oli vitsi. Esimerkiksi retkellä puhuttiin papán kanssa eläimistä ja se kehotti varomaan karhuja. Mä nyökyttelin ihan vakavana että joo, meilläkin on niitä... Ei täällä ole karhuja, sanoivat nauraen ja mun ei auttanut kuin nauraa mukana. Itselleen nauraminen on tärkeä taito ja täällä sitä kyllä oppii!


Tän viikon mä oon myös käyny koulussa. Täällä lapset menee kouluun kolmevuotiaina ja yläastetta käydään kahdeksantoistavuotiaiksi. Mun koulussa kaikki on saman katon alla ja oppilaita on yhdessä ikäluokassa noin 15. Yläaste lomaili vielä tämän viikon, mutta mä menin sinne jo kattelemaan ja pääsin neljävuotiaiden kakkosryhmäläisten seuraan. Mukavaahan se oli, koulua neljä tuntia päivässä, mutta yritäpä ymmärtää jotain siitä taaperoiden espanjan mupelluksesta!




Tähän väliin täsmennys: mun koulu ei todellakaan ole tavallinen argentiinalainen koulu. Rakennuksessa on kaksi isoa salia, joissa jokainen istuu omalla tyynyllään oman ryhmänsä piirissä. Opettaja istuu sitten samassa piirissä ja opettaa. Jos puhutaan, puhutaan matalalla äänellä, joten salissa on kyllä työrauha oppituntien aikana. Siitä mitä ne sitten oppii, ei mulla vielä ole käsitystä. Kaikki touhu tähän mennessä on näyttäny musta lastentarhalta...



Kakkosryhmän kanssa retkellä rannalla. Kuvassa ei taida näkyä, mutta koulupukuina pikkulapsilla on väljältä kesämekolta näyttävä paita ja vähän isommilla jonkunlainen kemistintakki. Mulle ei kyllä oo vielä auennut koulupuvun tarkoitus, jos kaikilla joka tapauksessa on omat, erilaiset koulupaidat? No, kai se on aamuisin vähän helpompaa kun ei tarvitse stressata, että mitä sitä päälleen laittaisi. Mulla ei vielä pukua oo, mutta joltain tutulta voisin sellaisen kuulemma saada.

Ensimmäisenä päivänä vaan haahuilin ympäriinsä, en ymmärtänyt mitään ja ihmettelin mikä aate tän kaiken takana voi olla. Kaksi kertaa päivässä syödään välipalaa, jolloin jokainen siirtää tyynynsä yhteen isoon piiriin. Muutama oppilas jakaa kaikille leipää ja matea. Oleellista on, että koko toimituksen aikana ei puhuta mitään! Lisäksi monta kertaa päivässä hymistään lauluja, joita yksi opettaja säestää kitaralla. Laulut osoittautuivat lastenlauluiksi ja leirinuotiotyylisiksi kansanlauluiksi, jotka osa on mulleki tuttuja. Viikon aikana oon tottunut näihin tapoihin ja onhan se mukavampaa olla, kun tietää suunnilleen mistä on kyse. Opettajat aina tervehtivät mua iloisesti, kysyvät mitä kuuluu ja yrittävät jutellakin jotain niin pitkälle kuin mun tai opettajan kielitaito riittää. Maanantaina alkaa koulu ihan oikeasti ja näen mun omat luokkalaiset. Nyt näkemäni perusteella ryhmissä on aika hyvä yhteishenki ja toivon, että yks vaalea extranjera mahtuu mukaan!

Terveisiä!

2 kommenttia:

  1. Heips,
    saapa nähdä, onko teidän vanhempien oppilaiden koulunkäynti samanlaista...eipä ainakaan kävisi liian rankaksi...

    VastaaPoista
  2. Terveiset suomesta seuraamme aktiivisesti blogiasi. T.Topi,Saku,Huki ja Riku

    VastaaPoista