torstai 14. helmikuuta 2013

Viimeinen viikko!

Nyt se on edessä – lähtö yhdeksitoista kuukaudeksi Argentiinaan. Yli vuoden kestänyt kolmikielinen paperisota on käyty läpi ja ajatukseen lähdöstä totuttu. Kuitenkin tajusin yhtenä päivänä huikanneeni kysyjälle, että ensi viikon torstaina... SIIS MITÄ?

Vaihtoon lähden AFS:n kautta. Argentiinan valitsin suunnilleen entten tentten -tyylillä. Halusin jotain erilaista, ja espanjan kielen oppiminen tuntui hyvältä ajatukselta. Kaukanahan se on, mutta vuosi on ihan yhtä pitkä aika riippumatta siitä, oonko Etelämantereella vai Ruotsissa!



Perheen mä sain jo marraskuun lopulla ja samalla sain tietää tulevan kotikaupunkini. Koko kohdemaa tuntui vaihtuvan; Ushuaia ei oo ihan keskellä Argentiinaa. Tässä pari karttaa selitykseksi:





Ushuaia on siis maailman eteläisin kaupunki. Asukkaita on noin 50 000. Se vaikuttaa aika kivan kokoiselta kaupungilta, jossa pääsee helposti kulkemaan paikasta toiseen. Perhe sanoi Ushuaiaa myös todella turvalliseksi. Wikipediasta löytyy kaikenlaista, kun vaihtaa kielen englantiin, ja turismikaupunkina Ushuaiasta löytyy paljon kuvia.

Monen ensimmäinen kommentti on, että tuollahan on kylmä! Pitää paikkansa. Kesän keskilämpötila on 10° ja talvella lähempänä nollaa. Joskus sataa kunnolla luntakin. Mereisyyden takia tuulee ja sataa paljon, joten mikään rantalomakohde Ushuaia ei ole...


Muutenkin luulen, että mun vuodesta on tulossa aika epäargentiinalainen. Hostveli pelaa lätkää ja perhe harrastaa laskettelua ja murtomaahiihtoa – tosin yhdenkään saunan olemassaolosta en oo vielä kuullu. Luonto on aivan erilainen kuin muualla Argentiinassa, vuoristomaisema on kuin Norjan vuonoilta tai Islannista ja saarella tepastelee pingviinejä. Mä en oo lähössä vaihtoon aurinkoa ottamaan, joten koen itseni tosi onnekkaaks! Ushuaia on paikka, jonne ei tulis muuten ikinä lähdettyä.


Perhe tuntuu todella mukavalta, ollaan kirjoitettu sähköpostia ja puhuttu skypessäkin. Isä puhuu hyvää englantia ja äiti hymyilee vähintäänkin yhtä vaikuttavasti. Pikkuveljen kanssa oon jutellu facebookissa, välillä se kertoo mulle NHL:stä ja välillä opettaa innoissaan espanjaa. Ne vaikuttaa ihmisiltä, joiden kanssa tulisin hyvin toimeen. Toivon, että kaikki menis hyvin ja kai tässä vaiheessa kannattaa uskoakin niin!


Vaikka lähtö on edessä jo tosi pian, mua ei oikeastaan jännitä. Olo on aika epätodellinen ja fiiliksiä on vaikea erotella. Oon odottanut tätä pitkään, miettinyt että voi kun saisi jo lähteä!  Viimeisiin viikkoihin on mahtunut paljon hauskanpitoa, hyvästejä ja kauniita sanoja. Kiitos niistä kaikille – ootte tärkeitä!

Kuvia ja kuulumisia laitan enemmän ihan paikan päältä. Esimerkiksi koulun alkua odotan mielenkiinnolla; argentiinalainen koulujärjestelmä ei oo ihan mitä koulujen olettaa olevan. Lisäksi mun koulussa on käytössä joku montessorityyppinen metodi, joten varmasti tulette kuulemaan juttuja sieltäkin.


Kiitos, terveisiä, tervetuloa uudelleen – tästä se alkaa!

Saana

5 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi kivalta toi sun hostperhe ja tää tuleva vuos tulee olemaan varmasti iha mahtava kokemus. Hyvä matkaa ! :)

    VastaaPoista
  2. oi että kuulostaa ihanalta , super hyvää matkaa ! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea matkaan ja pidä mahdollisimman hauskaa! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille, hauskaa tulee varmasti olemaan :)

    VastaaPoista